Elämä sai uuden käänteen eilen, kun olimme ihan kasuaalisti lähdössä käymään Skanssin kauppakeskuksessa raivoisan siivoussunnuntain päätteeksi. Vaan emme lähteneetkään, koska autoni päätti hajota niin lopullisesti, ettei se vielä tänäänkään suostunut käynnistymään. Ensimmäinen ajatus tilanteessa, jossa auto ei aio liikkua: millä minä menen huomenna tai ylipäätään koko viikolla töihin?

Onneksi nykyinen sijaintimme on siitä mainio, että täältä on helpompi saada kyyti työkaverilta töihin kuin aiemmassa asuinpaikassamme. Niinpä pääsin töihin tänään ihan helposti, mutta en ajatellut ihan koko viikkoa työkaveria pyytää kuskiksi.

Auton hajoaminen on aina ollut suurin pelkoni ikinä missään. Se johtuu siitä, että työmatkani on aina ollut sellainen, mitä ei ole päässyt kulkemaan julkisilla. Niin nytkin, vaikka asutaankin Fölin viitoittamien teiden varsilla. Kuitenkaan minun työpaikkani portaiden juureen ei Föli kulje vaan busseilu vaatii useamman kilometrin kävelyn ja sehän nyt on tietysti aivan kamalaa. Puhumattakaan siitä, että työmatkoihin käytetty aika tuplaantuu.

Olen tähän asti pystynyt kuitenkin olemaan ihmeen rauhallinen. Sain jopa nukuttua viime yönä ja näin unta bileistä, joihin minua ei oltu kutsuttu. Aamulla varmistin vakuutusyhtiöltä hinaushommat ja sen jälkeen korjaamolta ottavatko he pösön huolekseen. Heillä oli kalenteri täynnä, mutta he suosittelivat toista paikkaa, johon setä lupasi auton ottaa heti. Iltapäivällä odottelin hinuria sitten ja saatiinhan se ranskalainen kyytiin sen jälkeen, kun minä olin ensin vähän kokeillut kuinka paljon dieselpösö painaa. Kevyt oli ja ajattelinkin, että voisin mennä johonkin autontyöntökisoihin.

Vaikka sainkin auton hinuriin ja huoltoon, kummitteli takaraivossa vielä loppuviikon töihin kulkeminen. Olin jo kitisemässä esimieheltä lupaa etätöihin, mutta lopulta päätin olla malli-ihminen ja huolehtia itseni työpaikalle, kun se minun velvollisuuksiini kuitenkin kuuluu. 

Harmittelin jo eilen, kun pyöräni on edelleen jälkisähköistyshuollossa eikä siitä ole kuulunut mitään.  Vein sen sinne kuukausi sitten juuri tällaisten tilanteiden varalta, jotta pääsisin jollain töihin, jos pösö hyytyy. Niinpä laitoin pyöräpaikkaankin sähköpostia jo aamulla ja kyselin Kaunottaren tilannetta. Sain illalla vastauksen, että pyörä on ollut jo viikon verran valmis, jei! Niinpä sekin murhe katosi, koska voin hakea pyörän huomenna ja pääsen sillä töihin loppuviikon, jos auto ei tule helpolla ja halvalla kuntoon.

Eniten hämmentää tämä oma rauhallisuus. Ehkä tililläni pyörivä toimintatonni rauhoittaa tai sitten tieto tämän viikon jälkeen alkavasta lomasta tekee minusta tasapainoisen. Täytyy kuitenkin sanoa, että paljon helpompi tapa tämä on suhtautua kuin se, että olisin hermot riekaleina. Ehkä olen jo hahmottaut, että uusia autoja saa kaupasta?

Palaan asiaan auton osalta, kun saan kuulla, minkä diagnoosin setä antaa. Jos sinua kiinnostaa, siihen siis tulee virtaa ja startti toimii, mutta jotain puuttuu, jotta se lähtisi käyntiin.

Vuosi ilman uusia vaatteita -projekti johti viime talvena siihen, että aloin neuloa itselleni villapaitaa. Sain projektin valmiiksi lopulta ihan toukokuun kynnyksellä. Samoihin aikoihin ostin jo seuraavaa paitaa varten lankoja sekä puikkoja, vaikken ihan varma ollutkaan siitä, mitä paitaa tarkalleen alan tehdä. Uusimmasta Novitasta löysin kivan v-kaula-aukkoisen neuleohjeen, joten sen mukaan päätin lopulta mennä.

Vähän jännitti aloittaa pienemmillä puikoilla tekemään yhtään mitään, sillä en luota omaan kärsivällisyyteeni kovin paljon. Kärsivällisyyteni on ollut aiemmin todella huono, enkä oikeastaan koskaan saanut elämässä mitään valmiiksi. Nykyään olen treenaamisen myötä kuitenkin päässyt siihen pisteeseen, että pystyn jopa joskus keskittymään johonkin ja etenkin vaatimaan itseltäni jotain. Niinpä siis päätin pystyä tekemään paidan myös pienemmällä neuloksella. Eihän se periaatteessa ole kuin tehdä vaan kerrosta kerroksen perään.

Aloitin paidan tekemisen tuolloin toukokuussa, kunnes se unohtui lojumaan sohvalle kesällä. Tein välillä kerroksen, jos toisen, mutta en koskaan kovin aktiivisesti. Nyt viikko sitten alkoi taas kunnon tikkuaminen ja nyt tilanne on se, että en pysty neuloa, vaikka haluaisin. Käteni ovat olleet ihan puuduksissa tänään, joten neulominen on pannassa. Enää ei puuttuisi kuin kaksi senttiä siitä, kun olen kainaloiden kohdalla.

Teen paitaa tasoina ja ohjeessa tehdään etu- ja takapuolet erikseen. Koska olen amatööri ja neulominen on vasta opettelua, käyn tämänkin tavan tehdä paitaa läpi ennen kuin alan tehdä paitoja pelkillä pyöröillä ylhäältä alaspäin.

On mukavaa saada työ kainalokohtaan, sillä sen jälkeen jo loppu häämöttää. Nyt kun teen tasoina tätä, on minulla edessä vielä etupuoli, mutta se ei haittaa. Mitä enemmän neulon, sitä paremmaksi tulen.