Niin kauan kuin koronan takia suositellaan vältettävän sosiaalisia kontakteja, me välttelemme kansallispuistoja ja etsimme uusia metsiä ulkoilua varten. Tänään suuntasimme Sauvoon. Etsimme kartalta taas polkujen toivossa paikan, jossa näkyy paljon nyppylöitä ja vähän asutusta. Kohteemme osoittautui kunnon erämetsäksi, koska yhtään ihmistä emme nähneet ja ainoat polutkin olivat eläinten tekemiä.

Tämä meidän metsäkohteemme sijaitsee Kankareen ja Osmalahden välillä, lähellä Kattilamäen hiidenkirnuja. Jätimme auton pienelle levennykselle tienreunaan, koska muutakaan järkevää ei löytynyt. Lähdimme kiipeämään metsäautotietä ylös metsään. Harjun päältä tie jatkui, joten kävelimme sitä pitkin, kunnes tulimme peurojen ruokintapaikalle. Jäimme ihmettelemään lintuja, jotka visertelivät innoissaan siellä sun täällä. Jotain ihmeen maukunaa kuului myös jostain kauempaa kalliolta, ehkä se oli kettu?

Jatkoimme matkaa risteykseen, josta lähdimme vasemmalle. Ylämäen jälkeen poikkesimme metsään, jonka suuntaan menimme ensin sitruunaperhosten perässä. Niitä oli joka paikassa.

Kävimme kääntymässä jollain kalliolla, josta lähti lentoon käpytikka. Saimme huomata tikoilla olevan soidinmenot käynnissä ja jäimme sitä touhua seuraamaan pitkäksi aikaa. Yritimme saada kuvia hippaa leikkivistä tikoista, eikä se muuten ollut helppoa.

Sää oli ihanan lämmin. Metsään ei osunut kylmä pohjoistuuli yhtään ja jouduin toteamaan merinovillahousujen olevan ihan liikaa. Jouduin takinkin ottaa pois kokonaan, koska oli suorastaan kuuma.

Jatkoimme jälleen metsäautoteitä pitkin, harhaannuimme metsään hieman ja sieltä takaisin tielle. Meri pilkotti välillä puiden takaa.

Kahvihammasta alkoi parin tunnin käppäilyn jälkeen kolottaa, joten aloimme pyydystää sopivaa taukopaikkaa. Siinä autoa kohti palaillessa näimme merikotkan ja metsästä löysimme ilmeisesti supikoiran pääkallon. Eww. 

Lopulta istahdimme ihan rehellisesti mättäälle syömään eväsleivät ja juomaan kahvit. Siinä oli mukava istuskella kuuntelemassa peippoja ja katsomassa sitruunaperhosten liihottelua. Vähän ajan päästä korpit lensivät ylitsemme huutaen kraakraakraapouuuuu. Muuten siis ihan normimeininki, mutta raakkumisen perään piti lisätä korkea pouuuuuu. Hekin siis parittelupuuhissa. Kaikkea sitä tulee nähtyä ja koettua, kun metsään menee (Kaarinan keskustassa meidän menomatkalla parittelivat naakat tanssien ja sekin oli jo varsinainen näky).

Tämäkin metsäkokemus oli erittäin mukava, vaikka kilometrejä ei sinänsä sen kummemmin kertynyt. Jotain 6 km pintaan vain, mutta 3 tuntia kuitenkin vietimme ulkona. Teki hyvää taas. Ensi kerralla täytyy laajentaa reviiriä sinne Kattilamäen puolelle.

Lupasin kovasti alkuvuoden korvilla kirjoittavani tänä vuonna enemmän rahasta. Olen lykännyt aiheen ottamista käsittelyyn kuitenkin kaikki nämä kuukaudet, sillä mitään erikoista ei rahan suhteen ole tapahtunut. Korona alkoi jyllätä ja se kyllä vaikuttaa meidän kaikkien talouteen pitkässä juoksussa, vaikka ihan kaikkia suomalaisia ei vielä olekaan lomautettu. Korona vaikuttaa koko maailmassa talouteen, eivätkä suomalaiset siltä myöskään säästy ja sitä kautta ajat voivat olla hyvinkin rankat. Joku sanoi jossain päin someani 90-luvun laman olleen aika heppoista kamaa siihen verrattuna, mikä meitä nyt tulee koronan myötä koettelemaan.

Kiitollinen olen siitä, kun laitoin stopin rakkaalle harrastukselleni shoppailulle viime kesänä. Mun vuosi ilman uusia vaatteita -haastetta kirjoitettiin op.mediaan juttu tässä taannoin, just ennen kaikkea koronauutisointia. Jutussa kehuin kovin kuinka onnistuin säästämään rahaa viime vuonna haasteeseen ryhtymisen seurauksena, mutta rahat aika pitkälti valuivat auton korjaamiseen. Auto onkin vienyt tänä vuonna jo siinä määrin, että nykyään joka kerta nähdessäni koko auton, tuijotan sitä murheissani miettien onko sen pakko hajota käsiin just tänä vuonna. En vain millään haluaisi lähteä vaihtamaan autoa, sillä se tuo aina mukanaan kaikenlaisia yllättäviä kuluja, vaikka niin kyllä tuo vanhakin auto. Onnellisia ovat ihmiset, jotka eivät autoa tarvitse.

Kunhan vain saan talouteni balanssiin toivottavasti pian, alan taas säästää. Tuntuu vain näitä säästökohteita riittävän. Yksi niistä on tietysti auto, mikä tarkoittaa useampaa tonnia. Niin monta tonnia, että saan olla ostamatta uusia vaatteita vielä pari vuotta. Vai ostaisinko auton sijasta sähköpyörän ja poljen sillä joka päivä 10 km töihin? Harmi, että se ei kulkuvälineenä välttämättä ole kivoin mahdollinen lumituiskussa? Vai onko? Onko jollain kokemuksia?

Toinen hieman lyhyemmän tähtäimen säästökohde on makuupussi. Sellainen, joka maksaa maksimissaan 300 euroa. Jotta päästään Tahkiksen kanssa yöpymään jollekin laavulle joskus tulevan puolen vuoden aikana.

Tarvisi ostaa myös muutamia vaatekategoriaan kuuluvia asioita, kuten uudet lenkkarit maantiekäppäilyyn (haluan ehkä Hokat!), Levikset (tai jotkut mielellään vastuullisesti tuotetut, en tiedä onko Levikset moiset) ja jotkut nahkanilkkurit. Olen nyt vedellyt läpi talven samoilla kengillä ja se alkaa vähitellen puuduttaa. Todennäköisesti en pidä kuitenkaan kiirettä tämän kategorian ostoksilla, koska kiire niillä ei ole ja vielä kaksi kuukautta ostolakkoa jäljellä. Se ei ole paljon.

Tästä alkaa nyt siis säästäminen. Ihan alkuun aseeni tässä touhussa ovat kaiken turhan ostamisen lopettaminen, vaateostosten minimointi sitten kun on taas lupa ostaa ja noh, eipä tarvi enää kahvillakaan käydä ulkona, kun se ei nyt ole kovin suotavaa. Täytyy vain toivoa, että jatkossakin on jotain, mistä säästää, sillä tänä aikana mikään työpaikka ei ole itsestäänselvyys.