Kun pääsin eilen kotiin töistä kaupan kautta (Prisma perjantaina kello 16 jälkeen on aina hyvä idea), istahdin perseelleni päivittämään LinkedIniin, notta hengitän edelleen viikon aspatätinä olon jälkeen. Välillä on viikon sisään saattanut tuntua siltä, etten oikein hengitä ja naamaa on kuumottanut kunnolla, mutta eilen olin erittäin paljon rauhallisempi jo kuin sitä edellisenä päivänä. Se on hyvä juttu se, sillä en pidä stressaamisesta.

Nyt tuntuu siltä, että saan taas kiinni vanhasta arjesta. Rauhasta ja mukavasta tekemisestä. Uutta työtä ei tarvitse enää niin paljon jännittää, kun on päästy jo tekemiseen kiinni eikä tarvitse arvuutella, mitä valintoja elämässään tekisi. Valinnat on toistaiseksi tehty ja nyt vaan mennään sen mukaan. Nyt voi keskittyä siihen, mitä tehtäisiin tänä viikonloppuna eikä enää tarvitse suhata myöskään kahden asunnon väliä, kun se vanha on hoidettu pois alta jo ennen meidän Kuusamon lomaa.

Arki best ❤️ Niin sanoo duussi aina instassa ja hän on kyllä ihan oikeassa.

Olen tällä viikolla tehnyt muutakin kuin paininut uusien asioiden opettelun kanssa. Olen kotona riuhtonut pahvilaatikoita kasoittain tyhjäksi ja ainakin kymmenen odottelee tuolla poistoa tästä asunnosta. Tiistaina tein pikaisen vatsistreenin ja mulla oli pitkästä aikaa pari päivää sen jälkeen vatsikset ihan kunnolla kipeät. Olin hämmentynyt, kun mun on ollut vuoden ajan tosi vaikea saada lihaksia kunnolla kipeäksi. Ilmeisesti niissä on kuitenkin jotain elämää, kun nyt kipeytyivät yli kuukauden treenitauon jälkeen.

Tätä mä tarkoitan sillä, kun alkaa saada vanhasta arjesta kiinni. Kun ehtii treenata asunnon järjestelyn lisäksi ja pääsee aamulenkille viikonloppusin halutessaan. Tänä aamuna me ei haluta, koska päätettiin nukkua pitkään ilman herätyskelloa ja ulkona on niin masentavan harmaata, että suuntaamme mieluummin keskustaan kahville ja kukkakauppoihin. Tarvitsen myös uuden aluslakan kynsiin, sillä konmaritin mun kynslakat just joku ilta heittämättä mitään pois kuitenkaan. Järjestin ne siis väreittän kasoihin, totesin niitä olevan ihan helevetisti ja päätin alkaa käyttää niitä taas. Että ne joskus kuluisivat pois. Nyt mulla on siis tollainen vanha lila lakka kynsissä ilman aluslakkaa, joten ovat jo pian kulumassa pois. Jos on vinkata joku hyvä aluslakka, laita kommenttiboxiin viestiä!

Nyt Hietala kuittaa, täytyy pukea ja lähteä sinne kylille! Vi ses later alligator!

Kuusamosta on nyt palauduttu Vimpelin kautta ja olihan tuo aivan mahtava miniloma! Meidän mökki oli niin kiva, saunassa sai tosi hyvät löylyt ja sänky oli ihan super. Peitot olivat ylimuhkeat ja aamuisin sai kaivella itseään esiin sieltä jostain vällyjen välistä. Oli ihanaa saada taas kosketus pakkaseen ja lumeen, kun ei näistä etelän talvista koskaan tiedä onko seuraavat kolme kuukautta vesisadetta vai mitä.

Pieni Karhunkierros oli mahtava kokemus ja edusti taas itsensä ylittämistä monilta osin, kun en ollut koskaan aiemmin noin pitkää matkaa talsinut ja harvemmin tullut ulkoiltua kuutta tuntia muutenkaan. Kuukkelit olivat ihana lisä patikointipolun varrella, ne ikään kuin toivottivat meidät retkeilijät tervetulleeksi metsäänsä.

Kuukkeli on kaunis varisten heimoon kuuluva lintu, joka on pari- ja paikkauskollinen. Kuukkeli on luonnostaan todella peloton ja jopa kesy, joten sen saa lennähtämään kädelleen tosi helposti ainakin niissä paikoissa, joissa se on tottunut näkemään usein ihmisiä. Me kävimme ruokkimassa kuukkeleita ja kaupan päälle hömötiaisia Konttaisten parkkipaikalla, jossa on talviruokintapaikka. Sinne kannattaa Kuusamossa suunnata, jos haluaa tavata kuukkelin.

Kuukkelit asuvat nykyään lähinnä pohjoisessa, vaikka ovat alunperin eläneet etelää myöten. Etelässä on hakattu heidän suosimat vanhat havu- ja sekametsät, joten he ovat lähteneet karkuun ylemmäs eivätkä ole palanneet, vaikka metsä olisikin kasvanut takaisin. Tylsää, sillä kuukkeleiden touhujen seuraaminen on todella hauskaa puuhaa. Kuukkelin ruokkiminen saattaisi auttaa liian kiireisiä etelän ihmisiä unohtamaan arkihuolet, mutta nyt noita ihania höyhenpalleroita joutuu lähteä ruokkimaan useamman tunnin ajomatkan päähän.

Hömötiaiset yllättivät meidät täysin, kun saavuimme parkkipaikalle. Istuimme autossa ja pohdimme ääneen, että missä täällä muka lintuja on. Nousimme ulos autosta emmekä ehtineet kissaa sanoa, kun hömötiaiset olivat piirittäneet meidät ja kovin vaativasti huutelivat ruuan perään. Yksi meinasi istua kamerani päälle ennen kuin oli ruokaa kintaassa edes. Kuukkeleita väijyessä tiaiset istahtelivat tuon tuosta piponi päälle, kameran päälle ja saman kohtalon koki myös Tahkis. Ihme otuksia. Suorastaan röyhkeitä.

Iltalehdessä oli viikonloppuna juuri juttua kuukkeleiden kesyttämisestä sekä kädestä ruokkimisesta ja perinteisesti kommenttiosiosta löytyy tuomitseva puheenvuoro, koska on kyse villieläimestä eikä sitä saisi kesyttää. Itse ajattelen villieläimen ja ihmisen lähentymisessä olevan pelkästään hyvää, sillä mikään ei ole vaarallisempaa kuin ihminen, joka vieraantuu luonnosta.