Hae
Mari Hietala

Maanantaina alkaa uusi arki

Ihailen lumisadetta takapihan pellon päällä ja voin tuntea kuinka innostunut ilmapiiri ympärilläni on, kun tiedossa on pitkä ajomatka tänäänkin. Eilen lähdimme kauniin valkoisista maisemista Rukalta ja saavuimme pimeään lähes lumettomaan Vimpeliin myöhään iltapäivällä. Kyllä tämä maisema täällä lunta kaipaakin, mutta ajaminen räntäsateessa ei ole se mielekkäin juttu välttämättä. Tänään on kuitenkin mentävä, sillä pitäisi vähän ehtiä rauhoittua kotona ennen kuin palataan arkeen maanantaina.
Minä tosin en palaa ihan siihen samaan arkeen kuin mistä lähdin viikko sitten. Juuri ennen lomaani torstaina minulla soi puhelin töistä tullessani ja minulle tarjottiin asiakasneuvojan työtä uudessa tiimissä. Päätin ottaa työn vastaan, sillä asiakaspalvelu on vahvuuteni. Työpaikkani ei muutu, eivätkä työajatkaan kovin paljon, vain työpöydän paikka toimistossa sekä esimies vaihtuu.
Maanantai onkin siis jokseenkin jännittävä tällä kertaa. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi vaihtanut työtä. Tällä kertaa ei tarvitse ihan kaikkea opetella alusta, sillä asiakasneuvojana keskityn myös rahtiin, kuten sihteerin työssäkin tein. Ihanaa päästä tekemään välillä jotain uutta!

Meidän piti tänä aamuna mennä Lakikselle uusiin portaisiin, mutta tuo keli muutti suunnitelmat, kun ideana oli kuntoilun lisäksi nähdä maisemia. Nyt näkyvyys ei ole omaa nenää paljon pidemmälle, joten mitä sitten kuntoilemaankaan. No ei vaiskaan, kuntoilu on aina hyvä asia kelistä riippumatta, mutta meillä on tällä viikolla jo Pieni Karhunkierros alla, joten ei ole niin justihin menemmekö ulos aamusta vai ehkä vasta illasta.
Nyt täytyy alkaa neuvotella monelta lähdemme ja pakata Nelimarkan leivät reppuun mukaan! Turussa nähdään!

Irtiotto arjesta

tuote saatu yhteistyönä, merkitty *-merkillä
Me ollaan vihdoin saavuttu Kuusamoon! Lähdettiin sunnuntaina jo reissuun, kun mentiin ensin Raumalle yhdeksi yöksi, sitten Vimpeliin yhdeksi yöksi ja tänään ajeltiin sitten tänne Rukalle. Tarkoitus on kiertää Pieni Karhunkierros, kun se oli jo kesällä suunnitelmissa, mutta menimmekin Hossaan. 12 kilometriä patikointia kuulostaa rankalta ja kesällä kunnon kannalta tuntui paremmalta idealta kiertää joku vähän lyhyempi reitti. Tällä hetkellä tuo 12 kilometriä kuulostaa aivan yhtä rankalta, mutta nyt ei auta, edessä se on!
Edessä ovat myös miljoonat riippusillat, mutta ajattelin murehtia niitä vasta huomenna. Sitten, kun olen niiden äärellä ja vaihtoehtoina ovat joko jänistäminen tai rohkeus.

*reppu Gaston Luga – takki H&M – farkut Cubus

Latasin Oulun jälkeen puhelimeen porokellon, josta oli kyllä paljon iloa matkalla tänne Kuusamoon. Kun rekisteröidyin, pystyin tekemään itse hälytyksiä muille autoilijoille ja olinkin sormi napilla koko matkan niin, että Tahkis naureskeli vähän väliä. Naureskelusta huolimatta tosi hyödyllinen applikaatio, kun muutkin tuntuivat käyttävän sitä ahkerasti. Harmi, ettei vastaavaa ole tehty hirvien varalle.
Nyt täytyy alkaa vakavasti harkita iltapalan tekemistä, sillä rytmimme on näin lomalla varhaisempi kuin arkena. Tänään heräsimme jo kuudelta ja huomenna todennäköisesti yritetään samaa, sillä olisi hyvä päästä patikoimaan mielellään jo ennen päivän valkenemista.

Onko Pieni Karhunkierros sulle tuttu?