Kun vielä vuosi sitten yritettiin keksiä sopivan pitkiä luontopolkuja meille kahdelle, nyt yritetään palauttaa mieleen ja etsiä kaikki lyhyet. Näin alkuun ainakin lyhyt reitti vauvan kanssa madaltaa kynnystä lähteä, kun vauvan hoito metsässä on vielä sen verran uusi asia meille. Olemmekin nyt käyneet kaksi kertaa niin, että vauva on nukkunut tyytyväisenä kotiin asti. Ensimmäinen reissu oli Karevansuolle ja nyt viimeisin kohde oli Paimion parantolan polku, joka avattiin toukokuussa.

Paimion parantola oli tuberkuloosipotilaiden paikka aikoinaan, silloin kun tuberkuloosiin ei vielä ollut lääkettä. Parantolan metsä oli potilaiden virkistysalue, jonne ulkopuolisilla ei ollut mitään asiaa. Metsän ajateltiin parantavan. 1980-luvulla parantola muutettiin tavalliseksi sairaalaksi ja toiminta loppui kokonaan 2015, jonka jälkeen metsän kohtalo oli vaakalaudalla. Metsän pelastamiseksi perustettiin yhdistys, jota on kiittäminen tämänkin polun tuomisesta päivänvaloon. Polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, mutta näkemisen arvoinen. Ja jos arkkitehtuuri kiinnostaa, parantolahan on Alvar Aallon taidonnäyte.

Ihan alkuun polulla tuli vastaan ihana puro, joka oli padottu parantolan aikaan, koska vettä tarvittiin viereiselle parantolan maatilalle. Lisäksi rannalle oli tehty pumppaamo, josta saatiin vesi parantolan käyttöön.

Polku jatkui puron vierellä vielä jonkin matkaa eikä voinut kuin pysähdellä ihailemaan satumetsää. Niin hieno! Satumetsän jälkeen poistuttiin metsästä tien yli toiseen metsään, jossa sijaitsee hieno laavu. Laavu ei yöpymiseen sovellu, mutta teltan sen lähistölle pystyisi pystyttää maaston puolesta.

Vaikka tykkäisikin pidemmistä luontopoluista, on Parantolan polku silti nähtävyys. Kannattaa käydä!

Vauva herää kolmen jälkeen yöllä pyytämään ruokaa. Tarjoan rinnan malttamattomalle pikkumiehelle ja mietin samalla maidon pumppaamista. Tiedän vauvan syövän vain yhden rinnan yöllä, joten toisen pumppaaminen on lähes pakollista ellei halua tukalaa oloa itselleen. Vartin päästä vauva onkin taas täysin unessa ja minä hipsin keittiöön hakemaan pumppua. Kello on neljä kun menen takaisin sänkyyn. Ei väsytä ja kuuntelen kerta toisensa jälkeen miehen herätyskellon huutoa. Mietin näreissäni maanantaista neuvolakäyntiä ja aamun jälkitarkastusta. Tunnen stressin, joka aiheuttaa samanlaisen unettomuuden kuin raskaana ollessa. Viiden jälkeen saan vihdoin unesta kiinni. Vauva herää hamuamaan ruokaa kuudelta.

Yhdeksältä täytyi nousta sängystä vaikka kuinka väsytti valvomisen takia. Tiesin meneväni lääkärin vastaanotolle suu mutrussa, sillä neuvola ei jotenkin tällä hetkellä tunnu hyvältä ajatukselta.

Oli hämmentävää mennä lääkäriin puhumaan itsestäni. Silti puhuin enemmän vauvasta. Aloitin siitä miksi olen stressaantunut juuri nyt ja se helpotti tietysti heti, kun sai avautua. Tällä kertaa pöydän toisella puolella ei ollut lastenlääkäri, joihin olen enemmän viime aikoina tottunut, joten hän ei osannut minua auttaa muuta kuin itseäni koskevissa asioissa. Se ei haitannut, tuntui kivalta kun joku oli kiinnostunut minusta itsestäni pitkästä aikaa.

Tuntui myös kivalta kuulla, että lantionpohja on ok, ei ole mitään laskeumaa ja erkaumakin on ihan ok. Olin hämmentynyt kaikesta tästä ja jouduin tivata lääkäriltä saanko tosiaan siis tehdä ihan mitä vain. Kuulemma saan, mutta toki täytyy varovaisesti aloittaa. Siistiä!! Jos jotain on ikävä, niin vatsalihastreeniä! Enää tarvitsee löytää päiviin omaa jumppa-aikaa, mutta eiköhän se tule järjestymään. Kerronpa vielä miksi olin niin näreissäni ja stressaantunut.

Neuvolassa venkslataan. Joka toinen kerta sanotaan, ettei tarvitse lisämaitoa ja joka toinen kerta, että kyllä nyt pitää lisämaitoa. Voisin tehdä oman postauksen aiheesta, mutta annetaan sen nyt hautua. Joka tapauksessa: saimme siis taas määräyksen antaa lisämaitoa eikä esimerkiksi vain tehostaa imetystä. Enivei, tästä lisää joskus sitten.

Jälkitarkastus toi onneksi hyvän mielen!

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa