Taas näitä päiviä, kun olisi pitänyt kirjoittaa postaus jo aamupäivällä, silloin kun se ensimmäistä kertaa kävi mielessä ja hetki tuntui hyvältä. Seuraava hetki koitti nimittäin vasta nyt, sillä tuli touhuttua koko ilta kaikkea muuta vähän niin kuin unohtaen kuinka raskaana olen. Joka päivä ei kerkeä synnyttämään eikä varsinkaan kirjoittamaan postausta. Ei välttämättä kyllä edistä sitä synnytyksen alkamista se, että unohtaa täysin olevansa raskaana ja että tässä voisi jo vähitellen synnytelläkin.

Yöllä herättiin kolme kertaa ukkoseen ja onneksi joka kerta saatiin unta uudelleen, toisin kuin toissa yönä. Nukuin jotenkin tosi hyvin, jopa jo toisen kerran koko viikolla. Aamulla nukuttiin vähän turhan pitkään, mutta pitkästä aikaa oli oikein energinen olo jo päivällä eikä vasta illalla. Viimeisen ukkosherätyksen jälkeen taisi vähän supistaa, mutta nukahdin silti. Heräsin kahdeksan aikaan supistukseen ilmeisesti ja kun mun piti laskeskella supistuksia, olin nukahtanut kesken kaiken. 😀 Ei niitä siis sen enempää tainnut sitten olla. Elättelin kuitenkin toiveita jostain suuremmasta, koska joka päivä olo on aina vaan enemmän ”erilainen” ja supistuksiakin alkaa vähitellen olla. Nyt en vain sitten illalla oikein ole antanut itselleni aikaa rentoutua kunnolla, sillä tuli taisteltua alla olevan kuvan villasukan kanssa tosissaan. Olen purkanut ja taas neulonut niin monta kertaa, etten kehtaa edes kertoa.

Nyt se on vihdoin valmis ja heivasin koko projektin syrjään hetkeksi. Ellei ensi yönä tule lähtöä, aloitan huomenna neuloa itselleni paitaa.

Eikä neulominen tietenkään ole ollut ainoa illan aktiviteetti vaan oli pakkomielle leipoa mokkapaloja. En vain oikeastaan koskaan leivo juuri mokkapaloja vaan haluan tehdä vaalean pohjan, jolloin leipomuksen nimi on tuulomantorttu ja vielä nimenomaan vanhan ajan kahvikuppiohje on ainoa, mikä kelpaa. Aikoinaan Seinäjoella asuessa hankin alakerran kirppikseltä yhden Myrnan ihan vaan tätä varten.

Vaikka tosiaan joka päivä ei kerkeä synnyttämään, ajattelin seuraavaksi keskittyä kerkeämään. 😀 Olisi se nyt ihan mukava synnyttää ennen kuin käynnistetään. Tänään oli siis 40+5, joten enää viikko aikaa.

Olen tällä viikolla saanut seurakseni äitiyslomaa kanssani viettämään Tahkiksen, mikä on tietysti ihanaa ja rauhoittavaa. Jottei hänen kuitenkaan tarvisi ihan koko aikaa maata sohvalla kanssani, olemme tapojemme mukaisesti olleet hieman liikenteessä välillä. Tiistaina, jolloin oli laskettu aika, kävimme aamulenkillä kun taas eilen vietin lähinnä neulontapäivää. Tänään toteutimme metsäretken! En tiedä olenko oikein mitään muuta kaivannut niin paljon raskausaikana kuin kunnon vaellusta ja ylipäätään retkeilyä. Niinpä piti saada yksi pieni metsäretki vielä tähän ennen synnytystä, kun kerran synnyttämään ei nyt ole vieläkään menty.

Suuntasimme tietysti johonkin lyhyelle reitille, jossa saisi istahtaa mättäälle syömään sekä juomaan kahvit. Valintamme oli Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierroksesta erkaneva Lammenrahkan luontopolku, jota pitkin pääsee toki myös Pukkipaloon ja muualle.

Oli ihanaa nähdä luontopolkujen kylttejä. Oli ihanaa nähdä kansallispuiston kyltti. Oli ihanaa nähdä metsä, kuulla lintuja ja kuulla myös hiljaisuus. ♥

Ihan alussa meidät otti vastaan palokärki. En todellakaan ollut viitsinyt edes toivoa palokärjen näkemistä tai kuulemista, sen verran harvakseltaan niitä tulee vastaan missään. Niin vaan maailmanlopun huuto kuului metsästä ja hetken sille hymyiltyämme jatkoimme matkaa. Seuraavaksi meitä tervehti hömötiaisten kuoro ja sekin ilahdutti todella paljon. Mikään ei ole niin iloinen metsä kuin se, jossa äärimmäisen harvinainen hömötiainen asuu. On niin surullista, kun lintulajit häviävät vähitellen ihmisten tekojen seurauksena.

40+2

Tässä kuvassa on sisilisko, mutta en halunnut leikata kuvaa, sillä silmäni iloitsee linjasta, jonka olen näpännyt ihan vaan ohimennen pitkospuista. 😀

Enää maksimissaan viikko ja meitä on kolme!

Tämä hyvin pieni metsäretki ennen synnytystä teki todella hyvää tässä kohtaa, vaikka varmaan saattaa kuulostaa rajulta. Mieli tarvitsee tässä kohtaa ihan kaiken, mikä rentouttaa ja minulle retkeily on sitä. On aivan kiistatonta kuinka vain astumalla metsään verenpaine ja stressitaso laskee. Ihan parasta! ♥

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa