Minulle ei myönnetty pressikorttia
2Urheilutoimittajain Liitto uudisti jäsenetujaan ja päätti, että pressikorttia tulee erikseen hakea, eikä sen saaminen enää ole itsestäänselvyys kaikille jäsenille. Olen kuulunut liittoon nyt kolme tai neljä vuotta Turussa asuessani ja tähän asti olen siis nauttinut pressikortin tuomista eduista, mikä itselläni on tarkoittanut lähinnä jalkapallon valokuvauksen helpottamista. Pressikorttia näyttämällä urheilutapahtuman ovella ei ole tarvinnut jäädä ihmettelemään kuka olen ja millä asialla vaan olen voinut keskittyä siihen, mitä olen menossa tekemään eli valokuvaukseen.
Olen valokuvannut jalkapalloa vuodesta 2013 asti. Ajauduin hommaan vahingossa ja sille tielle jäin. SJK:n silloinen valokuvaaja oli estynyt tulemaan paikalle, joten seurassa nykypäivänä edelleen töissä oleva Lari katsoi paremmaksi laittaa minut Kloppien katsomosta kynsiä lakkaamasta tekemään kerrankin jotain hyödyllistä ja pyysi siis kuvaamaan yhden matsin kesäkuussa 2013. Se keikka oli menestys, vaikken varsinaisesti yhtään tiennyt, mitä olen menossa tekemään ja miten urheilua kuvataan. Menin vain, tiesin asetuksen 1/1000 ja innoissani kuvasin kaikkea, mitä vaan keksin.
Ei sillä, että olisin myöskään jalkapallosta mitään ymmärtänyt, mutta mikäs siinä kuumia jalkapalloilijoita kuvatessa kuumina kesäpäivinä. Aloin kuitenkin vähitellen ymmärtämään ja saamaan jutun juonesta kiinni. Sen lisäksi, että kuvani menivät SJK:n käyttöön, käytin niitä omassa blogissani ja kirjoittelin matseista niitänäitä tyyliin ”olin lakannut kynnet SJK:n väreillä”. Joskus tosiaan jaksoin jopa vielä lakata kynsiä.
2013 ennen matsia, työsuhde-etuihin kuului kahvi. 🙂
Sitten muutin Turkuun. TPS:n peleihin ei onneksi ollut mitenkään vaikeaa päästä kuvaamaan, mutta jossain vaiheessa eräs kuvaajakollega vinkkasi, että voisin hakeutua jäseneksi erääseen kerhoon ja sitä kautta saada pressikortin. Niinpä sitten tein. Monta kertaa kortista on ollut hyötyä, kun olen mennyt matseihin, joissa minua ei tunneta järkkäreitten toimesta samalla tavalla kuin Veritaksella. Ei ole tarvinnut selitellä ja selvitellä, millä asialla olen. Ei ole tarvinnut myöskään käydä jalkapalloseuran kanssa keskustelua siitä voinko mennä kuvaamaan matsia antamatta kuvia heidän käyttöönsä, kuten joskus aikoinaan.
Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille
Tänä vuonna pressikorttia piti erikseen hakea ja eilen luin sähköpostin, jossa kerrottiin, etten saa sitä. Pressikortti myönnetään vain alan ammattilaisille.
Olen oikeastaan vähän järkyttynyt tästä. Siksi kai halusin kirjoittaa tämän postauksenkin. En ole paljon viime aikoina mistään jalkapallosta etenkään täällä blogissani höpissyt, mutta sille on syynsä. Korona. Minua ei kertakaikkiaan ole huvittanut tunkea yleisötapahtumiin koko koronan aikana, mutta myönnän: on minulla ikävä jalkapallon kuvaamista ja siitä kirjoittamista. Jalkapallon valokuvaaminen merkitsee minulle paljon. Se on tuonut mukanaan minulle niin paljon. Ihmisiä, muistoja, kanavan toteuttaa itseäni ja keinon löytää täydellinen keskittyminen. Erityisesti jälkimmäinen on paljon ihmiselle, joka jonkin verran kärsii ADHD:sta.
Vuonna 2016 olin mukana tekemässä Matsipäivää ja 2019 olin kutsuvieraana Urheilugaalassa. Haluaisin uskoa, että minulla on vielä jotain annettavaa alalle, vaikka olenkin pitänyt koronataukoa ja lisäksi ajattelin synnyttää tuossa elokuun paikkeilla. Haluaisin myös joku päivä taas valokuvata maajoukkuetta, joten toivottavasti pressikortittomuus ei tule olemaan unelmieni tiellä.
Veikkausliiga: TPS – Fc Honka 6.8.2020
TPS vaihtoi koutsia tuossa taannoin ja minähän sitten lähdin tänään kuvaamaan uuden TPS:n futista into piukassa. Aiempi matsi RoPSia vastaan näytti niin erilaiselta kuin aiemmat, joten odotukset olivat optimistisesti korkealla.
Tässä nopea lyhennelmä pelistä: koko 90 minuutin ajan joka toinen hetki enimmäkseen joku Hongan pelaaja oli kentällä mukkelis makkelis, Muzaci otti keltaisen, tuomarointia moitittiin kovaäänisesti eikä TPS varsinkaan ensimmäisellä puoliajalla kovin usein Hongan maalia uhannut.
Haluatteko tietää, mitä minä tein matsin ajan? Ekalla puoliajalla odotin TPS:n hyökkäyksiä, mutta loppua kohti olin jo luovuttanut ja ihmettelin taivaalla näkyvää haloa. Toisella puoliajalla juttelin muiden kuvaajien kanssa siinä samalla, kun kirosin vallitsevia valo-olosuhteita. Niin perseestä kirkas auringonvalo puoliksi kentän päällä, kun osa taas on varjossa. Muutenkaan en ole nyt ihan parhaassa vedossa futiskuvaamista ajatellen, olin oikeasti aika paska.
Tämä koko matsi oli jotenkin tosi hämmentävä. Minne jäi se viime viikonlopun TPS? Oliko Honka muka niin kova, että puolustuksesta ei vain päässyt läpi? Onko maali niin kammottava laitos, että siitä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin potkasta ohi? Itsehän olen mestari tekemään maaleja. Itsehän kosken jalkapalloon tosi usein. Mitä ihmettä ne kaikki Hongan pahan näköiset kaatumiset ja pääosumat oikein olivat? Oliko nurmikko liukas, tasapainossa jotain ongelmia Hongalla vai onko TPS alkanut paikata pelaamista muilla tavoilla? Ensi kerralla yritän keskittyä varmaan vähän paremmin, vaikka se on kyllä vaikeaa, jos peliä pelataan ihan eri päässä kuin itse on.
Nyt en ehdi tämän enempää jaaritella tästä 90 minuutista Kupittaan vehreillä laitumilla, sillä mun täytyy painua nukkumaan. Huomenna vielä työpäivä ja sitten hei alkaa loma. Ehkäpä siinäkin yksi syy, miksi mun ajatukset seilasi jossain ihan muualla kuin futiskentällä.