Keskiviikkona heräsin siihen, etten ole taaskaan postannut yhtään mitään moneen päivään. Noh, perjantaina yritin postata, mutta koneella oli tyhjä sivu odottamassa, kun seuraavan kerran eilen mietin olisiko nyt hyvä hetki. Ei ollut, mutta jokohan tänään? 😀 Tätä tämä elämä tuntuu pienen lapsen kanssa olevan, omat jutut siirtyy syrjään enkä kyllä osaa olla siitä edes pahoillani, koska lapsi on pieni vain hetken aikaa. Silti me ollaan nyt löydetty hyvä rytmi meidän ruuhkavuosiarkeen ja ollaan tällä viikolla harrastettu tosi paljon lenkkeilyä sekä voitteko kuvitella: tehty paluu salille!

Saliharrastus ei ole mitenkään uusi kummallekaan meistä, mutta meille yhdessä se on. Tahkis kävi salilla silloin, kun me tavattiin ja mä harrastin salitouhuja Seinäjoella asuessa. Nyt on alkanut vähitellen tulla sellainen olo, että pitäisi palata. Kaipaan ihan kamalasti jalkaprässiä, vipunostoja ja kaikkea mahdollista salitreeniä. Eilen puhuin Tahkiksen ympäri ja käytiin tekemässä jalkaprässi, maastavetoja ja vähän penkkipunnerrusta lapsen kanssa. Joudutaan kyllä arkena mennä erikseen, koska on vähän tehokkaampaa ajallisesti tehdä ilman lasta.

Alkuviikosta me käytiin parina iltana lenkillä, sitten perjantaina taas, eilen salilla ja tänään 7 kilsan aamulenkillä. 😀 On tullut ainakin liikuttua! Ja vihdoin keksittiin joku väli iltalenkille tässä lapsiarjessa, vaikka olisi sen voinut keksiä jo aikoja sitten. Sehän siis onnistuu vain niin, että tehdään ruoka heti, kun Tahkis tulee töistä, ollaan syöty viiteen mennessä ja sitten lähdetään ulos. Normaalisti venytään ja vanutaan, tehdään ruoka seitsemältä eikä päästä ikinä ulos. Tämä nykyinen tyyli on paljon parempi!

Kunpa jaksaisi liikkua yhtä paljon sitten vielä, kun olen taas töissä, sillä ilman liikuntaa ei mistään tule yhtään mitään. Paluu salille toi tosi hyvän mielen ja olisi ihana jatkaa treenailua pari kertaa viikossa!

Mites on, jääkö treenille aikaa ja jaksamista, kun on töissä ja kotona pieni lapsi?

PS: Postauksen kuvat viikon varrelta.

Vaikka kuinka haluaisin, en taida otsikosta huolimatta pystyä joka päivä postailemaan. Olisi ihanaa, jos pystyisi. Joskus aikoinaan nimittäin kirjoitin blogiin joka päivä ja jos jäi joku päivä välistä, tuli kauhea morkkis. Nykyään saattaa mennä viikko ennen kuin muistaa, että ainiin mulla on joku blogikin. Välillä olen yrittänyt noudattaa edes jotain aikataulua, mutta kyllä se siihen on mennyt, että postailen kun kerkeän.

Tänään käytiin lenkillä illalla, mikä on tosi harvinaista nykyään. Niin normaalia ennen lapsen syntymää ja niin harvinaista nyt. Se johtuu siitä, että vähäisestä vapaa-ajasta kaikki aika on yleensä mennyt kodin pyörittämiseen ja ollaan vaan viimeisillä voimilla tehty ruokaa. Pitäisi muuttaa rutiineja arjessa, jotta saataisiin joku kolo myös lenkkeilylle. Käytännössä siis pitäisi valita joko kunnon ruokaa seuraavan päivän lounaaksi tai liikunta. Toki jos olisin kätevä emäntä ja ehtisin joka paikkaan samaan aikaan lapsen vaatiessa juuri jotain, voisin tehdä meille ruokaa valmiiksi. Kuulostaa kyllä aika utopistiselta. 😀 Hyvä kun ehdin itse syödä ylipäätään jotain ennen kuin Tahkis on jo tullut töistä.

En oikein pidä sellaisesta suorittamisen meiningistä, joten mennään sen mukaan, mitä milloinkin ehditään. Oli ihana ehtiä tänään ulos, sillä illat ovat ihania enkä niin paljon ole niistä päässyt nauttimaan kuluneen vauvavuoden aikana. Kesällä oli myös hurjan kuuma, kun nyt taas aivan todella mahtavan raikasta. <3 Alkusyksy. <3

PS. En lupaa, että postailen huomennakin, kun ei näistä päivistä yhtään tiedä ikinä! 😀