Jaahas jaahas, tuli tässä eilen mieleen blogin kirjoittelu yhtäkkiä, mutta juuri sillä hetkellä ei ollut aikaa. Vietimme eilen nimittäin pienen poikasen ristiäisiä ja meillä oli tupa täynnä väkeä koko päivän. Illalla nostettiin jalat pöydälle ja syötiin kakkua, joka muuten oli uskomaton taideteos. Kakun meille taiteili mun työkaveri, jonka kanssa olen ehtinyt olla töissä tasan viikon jos sitäkään ennen kuin jäin äitiyslomalle. 😀

Kahden viikon bloggailutauon aikana olen ehtinyt käydä paljon negatiivisia fiiliksiä neuvolaan liittyen läpi ja siksi oikeastaan olen ollutkin aika kiireinen. Meillä oli kolmekuukautisneuvola marraskuun lopulla ja heti seuraavana maanantaina käynti neuvolalääkärillä vauvan kasvuun liittyen. Se oli tilaisuus, jossa minulle puhuttiin vauvan pienuudesta (ei niin kauniisti) sekä korvikkeen antamisesta. Tulin kotiin, sain enemmän kokeneelta vinkiksi mennä käymään yksityisellä kysymässä toista arviota ja niin sitten tein. Yksityisen mukaan tiettyjen asioiden takia ei ole huolta aivan kuten kunnallisella annetaan ymmärtää ja käynti olikin tosi iso helpotus. Samaan viikkoon osui vielä sekä vauvan että minun osteopaattikäynnit ja toinen koronarokotus, joka toi mukanaan kuumeen yhdeksi päiväksi. Sitten oli vielä ristiäiset. 😀 Että on tässä ollut aikalailla kaikenlaista. Eikä se tähän edes lopu. Ensi viikolla sama mylly jatkuu.

Huomenna meille tulee perheohjaaja, keskiviikkona pitäisi mennä osteopaatille (täytyy ehkä siirtää pakkasen takia, saa nähdä) ja torstaina kontrolliin neuvolaan. En olisi perheohjaajaa muuten meille pyytänyt, mutta viimeksi neuvolassa kysyivät haluaisinko sellaisen käymään, kun kehuin kuinka olimme käyneet imetysohjaajalla ihan omin avuin. Senkun tulee, sattuu kerran olemaan siistiäkin noiden ristiäisten takia. Tarvitsen myös ohjausta missä välissä sitä korviketta pitäisi tarjota, sillä meillä on 3,5-kuukautisen rintaraivarit päällä eikä tämän hetkinen pullosta antaminen asiaa paljon paranna. Jos lisäämme tähän korvikkeen, en uskalla edes arvata mitä imetykselle tapahtuu.

Kuten huomaa, helppoa ei elo ole vieläkään, vaikka jotenkin se pitkä synnytys ja kaikki muu silloin elokuussa olisi ihan riittänyt. Ehkä vähäiset yöunet myös tekevät ongelmista turhan isoja. Jaksaa jaksaa!

Meidän piti mennä tänään asuntonäyttöön, mutta päädyimme lopulta selaamaan muita vaihtoehtoja läpi emmekä liikkuneet mihinkään. Näyttöjä olisi ollut tänään reilu 40, mutta mikään niistä ei innostanut tarpeeksi paljon. Ei siis sillä, talot ovat oikein näppäriä ja useimmat viimeisen päälle laitettuja, mutta koskaan ei tule sellainen ”pakko päästä näkemään” -olo. Tulee välillä ennemmin olo, ettei sitä täydellistä koskaan tule vastaan, mutta pakko uskoa parempaan huomiseen. Malttamattomuus talon suhteen omalla kohdallani johtuu ainakin siitä, että jotenkin pienen lapsen kanssa kaipaisi enemmän eri huoneita ja olisi kiva, kun voisi tarjota taaperolle oman pihan, jossa värkätä kottikärryjen, haravoiden ynnä muiden kivojen vempeleiden kanssa. Tai no, taidan itse olla niistä kottikärryistä aika innoissani… 😀

Meidän arki nyt siis sisältää jokapäiväisen asuntojen selaamisen kaiken vauvatouhun lisäksi. Vauvatouhut tekevät minun päivistäni seuraavanlaisen: imetän, jotta pääsen syömään aamupalaa. Sitten imetän lisää, jotta vauva menee päiväunille. Päiväunet joko onnistuvat tai eivät ja jos onnistuvat, ehtisin tehdä jotain omaa, mutta todennäköisesti yritän nukkua. Sitten taas imetän lisää ja sama kaava toistuu. Syön jossain välissä taas ja yritän nukuttaa päiväunille. Reippaina päivinä käymme vaunulenkillä.

Ehdin enemmän haaveilla kaikesta kuin tehdä. Haaveilen siitä omasta talosta, leipomisesta, neulomisesta ja vauvasta, joka nukkuisi useammin edes viisi tuntia yöllä. Tällä viikolla nimittäin yöunet ovat olleet sitä sorttia, että nyt viikonloppuna oli pakko nukuttaa lapsi pinnasänkyyn, kun oli vain pakko saada nukkua enemmän. Kun lapsi on vieressäni, nukun koko ajan samassa asennossa ja herään vähän väliä tissin hamuamiseen. Pinnasänky antaa mahdollisuuden vaihtaa asentoa edes, vaikka unet keskeytyvätkin tietysti yhtälailla.

Onnellinen olen joka kerta, kun ehdin tekemään jotain. Kun ehdin neuloa edes vähän tai etenkin bloggaamaan. Instagramin päivitys tuo aina mielihyvää, vaikka tuntuu, etten sinnekään osaa kirjoittaa mitään erikoista, kun tämä meidän arki nyt vain on tällaista vauvakuplaa. Aamuisin hassuttelemme vauvan kanssa sängyssä ja iltaisin kuuntelemme, kun hänellä on kauheasti asiaa meille.

Erityistä aikaa elämässä tämä. ♥