Kun kelit alkoivat viiletä, kaivoin kaapista 20 vuotta vanhan tuulitakkini ja muina miehinä vedin päälleni. Vaan ei se ollutkaan sopiva enää! Lantioni oli leventynyt tosissaan raskauden aikana, joten takki hädin tuskin meni ympäri ja sain sen kiinni. Maha on niin iso edelleen, ettei takkia voi todellakaan pitää ja joudun lenkkeilemään yhdellä rikkinäisellä vanhalla takilla. Ei sillä, että vika olisi pelkästään lantiossa, on tässä persekin leventynyt seitsemän viikon imetysistumisen jäljiltä. Suklaalla on osuutta asiaan.

Mun on pitänyt monta kertaa hankkia uusi tuulitakki vanhan tilalle, mutta en vain ole löytänyt sopivaa korvaajaa. Nyt sitten en halua ostaa uutta vaan mahtua vanhaan. 😀 En enää muista miksi piti ostaa uusi vai olikohan niin, että 20 vuotta vanha takki ei enää pidä tuulta kunnolla? Se saattoi olla se syy. En silti voi ostaa uutta ennen kuin mahdun vanhaan, sillä en halua ostaa sellaista takkia, joka ehkä on iso vuoden päästä. Kyllähän takin täytyy vähintään tuon 20 vuotta kestää, eikö!

Lantioni (ja perseeni) saisi kaventua ihan muutenkin, kun ilmojen kylmetessä tarvitsee kunnon housutkin pukea. Lisäksi kyllästyttää jo ne kaikki samat äitiysalkkarit, joita olen pitänyt koko vuoden.

Ajattelin raskauden jälkeen voivani pukeutua vanhoihin vaatteisiin, mutta se nyt ei aivan toteutunut sillä aikataululla kuin luulin. Taitaa mennä vielä pitkään ennen kuin voin haaveilla jostain muista vaatteista kuin äitiysajan kalsareista. Onneksi neulemekot todennäköisesti kuitenkin menevät, se tietysti tässä vuodenajassa on ihan hyvä juttu.

Tarvitsisin myös uudet lenkkarit, mutta niitäkin tuntuu olevan vaikea hankkia, kun ei kiinnosta plärätä nettikauppoja. Enemmän kiinnostaa millaisen mobilen hankkisin vauvan pinnasänkyyn sekä kaikki muut vauvalle hankittavat asiat. Näinkö tämä siis menee, mamma kulkee missä lie ryysyissä, mutta vauvalle voi sitten ostaa kyllä sitä sun tätä? 🙂

Tulee tosi hassu olo, kun ei ole ehtinyt päivittämään kuulumisia tänne ollenkaan. Ehkä mun ei kuuluisi tässä kohtaa elämässä stressata tästä blogista, kun varmaan tuon ihmisalun hoitaminen on tällä hetkellä se tärkein asia, eikö vaan? Kaipaan vaan niin paljon tätä kirjoittamisen tuomaa rentoutumista ja jonkin oman tekemistä, tämähän on aina vähän ollut sellaista pakoa vallitsevasta kaaoksesta. Etenkin nyt se on pakoa sohvan uumenista. 😀

Just nyt on siitä erikoinen hetki meneillään, kun vauva nukkuu ilman minua. En tiedä kauanko tätä onnea kestää, mutta yritän olla nopea. Se ei tosin ehkä tuo kaivattua rentoutumista.

MITÄ MEILLE KUULUU?

Kävimme viime viikon torstaina neuvolassa painokontrollissa, joka ei sitten ihan niin hyvin mennytkään. Vauvan paino ei ollut noussut tarpeeksi, joten saimme uudelleen määräyksen antaa lisämaitoja. Koen lisämaidot kamalan ongelmallisiksi siitä syystä, etten ole missään välissä ehtinyt pumpata maitoa, sillä olen halunnut itsekkäästi pitää kiinni yöunista, jotka muutenkin ovat olleet synnytyksestä lähtien hyvin vähäiset. Annoimme kaksi päivää sitten korviketta, josta alkoi vauvan perse mennä ihan ruvelle, joten se lysti loppui siihen. Sen jälkeen olen yrittänyt pumpata niissä väleissä kun olen vain voinut, mutta saalis ei toki ole ollut alkuun mikään kovin mahtava. Viime yönä alkoi jo tulostakin näkyä, mutta se maito meni sen sileän tien, kun heräsin kuutta minuuttia vaille kuusi valitukseen vierestäni ja olin aivan tööt kello 3-5 välisestä valvomisesta aiemmin yöllä. Jos tässä siis täytyy lisämaitojen kanssa jatkaa läträystä, täytyy ensi yönä jatkaa valvomista.

Jotain muutakin välillä? Ulkoillut olen vain kahtena päivänä tällä viikolla. Vaunulenkille lähtö tuon rinnallaroikkujan kanssa tuntuu olevan välillä ihan työn ja tuskan takana, joten on ollut helpompi harjoittaa tiheää imua sohvalla. Joku tiheän imun ongelma täällä on nimittäin vaivannut koko viikon. Viikonloppusin on helpompi lähteä pidemmälle kävelylle, kun meitä on kaksi hoitamassa asioita.

Nyt kuulostaa siltä, että täytyy taas mennä. 😀 Toivottavasti pääsen kertomaan lisää kuulumisia sohvan uumenista taas viimeistään ensi viikolla!