Meidän piti tänään suunnata metsään heti aamusta, mutta päivän valjetessa valkeni meille tuulen suunta ja voimakkuus. Täällä olikin voimassa tuulivaroitus ja silloin ei ennenkään olla metsään menty, vaikka miten olisi muuten aurinko paistanut. Niinpä kävimme aamusta lenkillä molemmat eri suunnissa, sillä mies halusi juoksulenkille ja minä myös, emmekä enää edes yritä juosta yhdessä. En ole kovin mielekästä juoksuseuraa, etenkään nyt raskaana ollessa. Sitä paitsi tänään jouduin toteamaan, että otin viimeiset juoksuaskeleeni tänä vuonna, ei ole minusta enää juoksemaan. Katsellaan sitä juoksemista sitten uudelleen joskus vuoden päästä.

Lenkkeilyn jälkeen syötiin ja nukuttiin pienet sohvapäikkärit ennen kuin katettiin pöytään teetä sekä perjantaina leipomiani suklaakeksejä. Tein kerran Daim-suklaakeksejä ja sen jälkeen aina keksihyllyillä kaupassa haahuillessani minua on muistutettu, jos tekisin niitä ihania keksejä taas itse. Mieluummin syön itsetehtyjä leipomuksia kuin lisäaineilla kyllästettyjä kaupan keksejä, pois lukien tietysti dominot (tosin dominoitakin yritän vältellä, koska palmuöljy). Nyt on pakko jakaa tämä ohje, koska nämä Daim-suklaakeksit ovat kertakaikkisen hyviä. Tietysti ohjetta voi soveltaa mihin vain suklaaseen, mutta meidän mielestä Daim on just hyvä.

Daim-suklaakeksit

100 g voita

2 dl sokeria

1 tl vaniliinisokeria

3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 muna

100 g Daim-suklaata

Vaahdota voi ja sokeri. Sekoita jauhot ja leivinjauhe, lisää voisokeriseokseen. Lisää muna. Rouhi suklaa ja lisää taikinaan. Nostele käsin tai lusikalla pieniä nokareita pellille (tein itse kaksi pellillistä tästä taikinasta), jätä leviämisvaraa. Paista 175 asteessa 14-15 minuuttia. Meidän uunissa 14 minuuttia jättää keksit ihanan pehmeiksi.

Suosittelen todella kokeilemaan tätä ohjetta, jos mielesi tekee jotain helppoa, nopeaa ja pehmeää. Tässä ei kauaa nokka tuhissut, kun keksit olivat jo valmiita.

Muutakin tänä viikonloppuna on toki tullut tehtyä kuin syötyä keksejä. Olen luonnollisesti harrastanut neulontaa, mutta myös tuskaillut niskojeni kanssa. Minulla on nyt ollut noin kaksi viikkoa niska ihan jumissa vasemmalta puolen, mikä on tosi erikoista, kun yleensä se on tuo hiirikäden puoli, mikä jumittaa. Olen kokeillut kaikkea sen kanssa eikä edes lenkkeily tunnu avaavan. Lopputulema: olkoot sitten, en jaksa enää yrittää.

Nyt taidan mennä jatkamaan villasukan neulomista, nähään instassa, eikje!

PS. Uus tukka on ihana! Pesin sen tänään ja se on just niin muhku kuin arvelinkin. ♥

Minun touhujani instagramissa seuraavat ainakin tietävät: meillä on meneillään edelleen kevätsiivoilut ja hommaa piisaa. Tahkis aloitti pari viikkoa sitten siivoamalla vaatehuoneen, eilen järjestelimme kirjoja ja tänään minä otin vaatekaappini käsittelyyn vihdoin. Halusin siirtää kaapistani syrjään kaikki ns. tavalliset arkivaatteeni, joita tuskin tulen tarvitsemaan loppuraskauden ja vauvelin syntymän jälkeen. Ja sitten kun jotain tarvitsen, otan käyttöön vaatekappale kerrallaan. Projekti jäi vielä hieman kesken, koska seuraavaksi ajattelin käydä läpi alusvaatteeni ja heittää vanhat venyneet sekä aivan liian pienet rintsikat menemään. Miksiköhän sellaisiakin on pitänyt säästää? En kuitenkaan enää tänään aio siivoilla vaan nyt haluan kertoa teille meidän eilisestä illan huipennuksesta. Me tehtiin nimittäin olohuoneen lattialle maja!

Raahasimme sängystä petauspatjan olohuoneen matolle ja rötkötimme illan siinä, kunnes alkoi väsyttää liikaa. Ulkona oli kamala myrsky, ikkuna vain helisi ja mietin kuinka täällä edes uskaltaa nukkua, mutta eihän siinä muukaan auttanut. Siirsimme muutamat tuolit petimme ympärille, jotta saimme tehtyä lakanasta katon majaamme. Siitä tuli aika ihana pesä, jossa oli mukava nukkua myrskystä huolimatta. Alusta tietysti oli kova, mutta siinä kyllä selkävaivat paranivat.

Ensin My Little Ponyja ja nyt maja – mukavahan välillä tehdä jotain omasta arjesta poikkeavaa, eikö vaan?

Ennen majan rakentamista kävimme ensin juoksemassa ja sitten saunassa. Aah! ♥ Olen niin tyytyväinen, kun juokseminen edelleen onnistuu. Se minua nyt hieman harmittaa jo etukäteen, kun tiedän juoksemiseen tulevan noin vuoden tauko sitten, kun en enää pysty siihen ja synnytys lähestyy. Synnytyksestä palautuminen vaatii aikaa ja työtä, eikä juokseminen ole lajilistalla kärjessä. Ei varmaankaan auta kuin vain hyväksyä tämä, että juoksemiseen tulee pitkä tauko ja sitten joskus joudun aloittamaan taas kerran alusta.

Viikonloppu on kokonaisuudessaan mahtava, kun olemme saaneet niin paljon aikaiseksi ja silti rentoutuneet. Toivottavasti sullakin on ollut mukava viikonloppu!