Rakas aviomieheni kertoi eilen pitkästä aikaa käyneensä mun blogissa, mutta pettyi, kun enhän minä ollut kirjoitellut mitään uutta pitkään aikaan. Sellaista tämä nyt vaan on, en minä ehdi milloinkaan oikein mitään. Tällä hetkellä lapsi ja rakas aviomieheni ovat kylvyssä. Paistan keksejä ja ajattelin tulla kirjoittamaan jotain.

Jäin vaan miettimään mistähän mun piti edes kirjoittaa. Lapsi on nyt viikon ollut päiväkodissa ja aloitus on sujunut ihan hyvin. Mitä nyt aloituspäivänä en meinannut löytää koko päiväkotia ja meni kuppi ihan nurin Turun liikenteen kanssa kello kahdeksan aamulla, mutta kyllä se siitä on lähtenyt suttaantumaan onneksi. Lapsi on kamalan väsynyt koko ajan, mutta se nyt ei mikään ihme ole. Tänään hän on nukkunut tunnin päiväunet, mikä on tämän ikäiselle yhdet päiväunet aivan liian vähän ja 1,25 h unta vähemmän kuin tarvisi päiväunien muodossa.

Päiväkodin aloitus teki sen (ja nuo liian vähäiset päiväunet), että meillä oli lauantaina pelkkä väsymystään kitisevä kersa. Sunnuntaina hän oli onneksi normaali oma itsensä ja päästiin nauttimaan ulkoilusta heti aamusta Katariinanlaaksossa. Sorsat ja oravat olivat aivan ihmeellisiä.

Nyt alkuviikko on mennyt ihan hyvin onneksi. Muutenkin tässä on kaikenlaista muutosta ilmassa. Siis tuntuu siltä tällä hetkellä elämä, että vain muutos on pysyvää. Meillä tulee ihan varmasti muuttumaan asuinympäristö puolen vuoden sisään ja lisäksi me saadaan päiväkotipaikka parin kuukauden päästä lähempää, kuten me alunperin haluttiinkin. Jännittävää vain nähdä kumpi tapahtuu ensin, muutto vai tuo päiväkodin vaihto. Koska sitten kun muutetaan, joudutaan taas hakea uutta päiväkotipaikkaa.

Noin muuten yritän keskittyä selviämään marraskuusta, joka on vuoden kuukausista ehkä pimein. Joulukuussa valoa ja lämpöä tuo joulun odotus, mutta marraskuu on vähän sellainen täytekuukausi kalenterissa.

Seuraa blogiani instassa, facessa ja Bloglovinissa

Me lähettiin viikonlopun viettoon Raumalle perjantaina tarkoituksena mennä vanhalle kunnon metsäretkelle heti lauantaiaamuna. Ihan kahdestaan vielä kaiken lisäksi! Näin myös tehtiin. Meidän retkikohde tällä kertaa oli Pinkjärvi Eurajoella.

Retkemme alkoi muuten ihan hyvin, mutta kamerani takkusi. Pari kuvaa sillä sain otettua ennen kuin luovutin kokonaan. Siitä jämähtää suljin kiinni, mikä on aika ikävä vaiva teknisessä laitteessa. Eikä se edes ole vielä kahta vuotta vanha! Noh, katsotaan, mitä sen kanssa tehdään, meneekö takuuseen vai ei.

Polkua ei tarvinnut kävellä kuin reilu kilometri, kun Pinkjärvi häämötti jo edessä. Polku kiemurteli sen rantaa mukaillen, mikä oli tosi kivaa ja ehkä erilaistakin, mihin on Varsinais-Suomen puolella tottunut. Viiden kilometrin reitille mahtuu kaksi laavua, mikä sekin on aika hauskaa. Me pysähdyimme pitämään taukomme Mustalahden laavulla.

Mun retkeilyasu on synnytyksen jälkeen koostunut tylsästi juoksutrikoista, kun ei vanhat *retkeilypöksyt mahdu jalkaan. *Vaelluskengät menevät just ja just, nekin saisivat olla puoli numeroa isommat. Jonkunlaisia takkeja sentään onneksi löytyy, kun viime talvelle oli pakko hankkia joku ja nyt löysin Cubuksen alesta Wranglerin anorakin. Onneksi oli jälkimmäinen mukana, taukotakki nimittäin on pakko vaan olla aina.

Me ei kovin ahkeria näin syksyisin olla oltu metsäharrastuksen kanssa, koska ollaan pari kertaa saatu lauma hirvikärpäsiä päällemme ja se riittää. Nytkin suunnitelmana oli lähteä pois, jos hirvikärpäset hyökkää heti alkuun, mutta sitä ei onneks tapahtunu. Oon ihan varma, että löydän mun päästä jonkun moisen ötökän vielä, sillä noin kolme hirviökärpästä pörräsi kimpussa loppuvaiheessa retkeä. Toinen, mikä meidät pitää poissa retkiltä syksyllä, on metsästys. On ahdistavaa kuunnella pyssyjen pauketta, vaikka toki metsästäjillä onkin omat alueensa, missä touhuavat. Eikä minulla siis ole metsästystä vastaan yhtään mitään, en vain itse halua pyöriä seassa silloin kuin ammutaan.

Pinkjärvi-retki oli nyt kaikin puolin oikein hyvä, kun saatiin nauttia luonnosta kahdestaan. Otetaan lapsi mukaan sitten ensi kerralla. 🙂

PS. Pinkjärvellä oli hömötiaisia!!!!!