Onko otsikon kysymys tuttu ajatus sinulle? Miten voi tietää haluaako lapsia? Tätä olen useamman vuoden itse nimittäin pohtinut ja välillä myös haastatellut työkavereita toivoen jonkun sanovan jotain, mistä vaan voisi tietää. Mutta ei, kukaan ei koskaan osannut sanoa. Jotkut ovat tienneet jo nuoresta asti haluavansa suurperheen ja jotkut kommentoivat, että onhan se raskasta, mutta kuitenkin antoisaa. Ota näistä siis selvää sitten…

Eräissä kekkereissä vuosia sitten kuulin miesten puhuvan keskenään siitä, että miten voi tietää haluaako lapsia. Toinen jo isäksi tullut vastasi toiselle sen vain tietävän. Kyllä sen sitten tietää. Entä jos ei oikeasti osaa päättää? Entä jos on jo reilusti yli 35, eikä ole mitään hajua, mitä haluaa? Ei ole omakotitaloa eikä edes naimisissa.

En varmasti ole ainoa nainen näiden ajatusten kanssa. Kun vuodet vain vierivät, mutta ei tiedä. Periaatteessa haluaisi, mutta mitä jos eläisikin vain kahdestaan miehen kanssa? Jos houkuttelisin Tahkiksen muuttamaan kanssani ulkomaille tai ainakin aluksi kiertämään maailmaa? Olisi ihanaa asua Skotlannissa, vaeltaa jossain Kroatissa ja kokea mielettömiä seikkailuja yhdessä.

Tuli korona, eikä ulkomaille voinut lähteä. Ei siis sillä, että olisin uskaltanut lentää, mutta olin jo alkanut puhua asiasta ääneen. Että johonkin voisi lähteä. Ja lentää. Käytiin vaeltamassa molempien ensimmäinen oikea vaellus UKK:ssa, joka oli tietysti uskomaton kokemus. Kaikki etelän materialismikeskeisyys ja betoni tuntui ihanan kaukaiselta. Sitä tunsi itsensä niin pieneksi keskellä tuntureita tunturikiurujen iloitessa vieressä. Näki, kun sadealue uhkasi ja pääsi huokaisemaan helpotuksesta, kun se ei tullutkaan päälle.

RASKAUS YLLÄTTI

Loppuvuodesta tulinkin raskaaksi. Ihan tuosta noin vaan. Raskaustestin kaksi viivaa olivat ihan käsittämätön asia, en ikinä ajatellut, että voisin olla raskaana. Mutta niin vaan olin. Eipä tarvinnut enää miettiä haluanko lapsia, koska nyt sellainen tulee. En missään kohdassa ole ajatellut, etten halua tätä vaan ennemmin raskaus tuntui todella luonnolliselta ja siltä, että näin tämän kuuluukin mennä. Mitä sitten, jos ei päästä kiertämään maailmaa kahdestaan? Mitä sitten, vaikka ei päästä vaeltamaan hetkeen? Kaikkea ehtii tehdä myöhemmin. Aivan liian pitkään tässä on jo ehtinyt touhuamaan ilman lasta.

Vaikken ole vielä lähelläkään synnytystä, on raskaus ehtinyt tuomaan mukanaan kaikkea mahtavaa meille molemmille. Potkut näkyvät jo vähitellen ja tänään ostimme söpön mittarimatopehmolelun. Kaikki on niin söpöä just nyt. 😀 <3 En jaksa vaivata päätäni edes rahalla, vaikka tiedän kaiken tulevan maksamaan paljon. Ajattelen vain, että on ne muutkin selvinneet taloudellisesti ja muutenkin.

Otsikon kysymykseen en silti tiedä vastausta. En tiedä kannattaako tehdä niin kuin me tehtiin, kokeiltiin. 😀 Meidän kohdalla tämä toki oli ihan toimiva tapa. Sen vain tiedän, että jos pohtii ja pohtii, aikaa kuluu liikaa eikä välttämättä koskaan saa tietää.

Seuraa seikkailujani instassa. 🙂

On varmaankin ihan paras ajankohta näin raskauden viimeisen kolmanneksen lähestyessä päättää aloittaa kuntokuuri. Eikö vain? Ei mutta meni kuulkaa ihan hermot siihen raskausdiabetesdiagnoosiin ja siihen, etten koko raskauden aikana ole saanut aikaiseksi tehdä yhtään ainutta lihaskuntoliikettä, vaikka aikomus kyllä on ollut. Alkuraskaudesta olisi pitänyt treenata yläselkää, koska tissien painosta johtuen selkä oli suorastaan väsynyt koko ajan. En vain kuitenkaan koskaan tehnyt sitä. Nyt huomaan, että pitäisi treenata jalkoja kovaa kyytiä, sillä painoa niiden päällä alkaa olla kohta jo ihan saateristi.

Aloitinkin heti maanantaina, kuten kaikki mahtavat uudet elämät aloitetaan. Kyykkäsin reisipalani ihan jumiin ja huomasin jo heti tuon pienen kotijumpan jälkeen oloni olevan aivan eri. Siis sellainen kuin ennen vanhaan, ennen raskautta. Kun oikein teki jotain. Eilen kävimme reilun tunnin kävelyllä, vaikka minua hieman tuskastuttaakin lenkkeily nykyään, koska olen niin turkasen hidas. Ja pelkään, että loppumatkasta joku kohta mahassa alkaa sattua ja sitten on vaikea päästä kotiin. Onneksi kaksi viimesintä lenkkiä vauva on ollut niin hyvässä asennossa, ettei ole tuntunut missään.

MITTAILUT OVAT ALKANEET

Maanantaina kävin myös neuvolasta hakemassa verensokerilaitteet. Olin satavarma, että on ihan hyvä aamupaasto eikä tule mitään ongelmia, mutta näytölle lävähtikin eilen aamuna luku 5.4, joten ei tämä nyt niin läpihuutojuttu sitten taidakaan olla. Ärsyttää, edelleen. Loppupäivän arvot olivat tosi hyvät, kun kaikki pysyy koko ajan alle kuuden. Mittasin aamupaaston myös tänään, vaikkei ole virallinen mittauspäivä ja sain arvoksi tällä kertaa 5.3. Muuta eroa ei ollut kuin hieman pidempi paastoaika. Nyt pidän vielä pidemmän, joten saa nähä, miten sokerit sitten käyttäytyvät.

TAAS VERIKOKEISSA

Kävin tänään vielä verikokeissa ns. ohi neuvolan. Menin työterveyden kautta, koska minua vaivasi viime viikon verenkuvassa yksi arvo, d-vitamiini ja ferritiini. Ferritiini minun on pitänyt mittauttaa koko talven, mutta en ole saanut aikaiseksi, koska joka kuukausi raskauden takia otetaan verta kunnallisella. Nyt päätin kuitenkin vihdoin mennä, koska hemoglobiini ei ole muka tippunut yhtään. Sitä tulosta odottelen edelleen, mutta d-vitamiini valmistui juuri ja ellen olisi istunut, olisin lentänyt perseelleni, sillä se oli reilusti alle 75. Ei yhtään hyvä siis.

Olen siis syönyt kuuliaisesti d-vitamiinia viime syksystä astin. Ensin 50 mikrogrammaa ja huhtikuun alusta 100, koska alkoi epäilyttää hiustenlähtö ja ikuiset näppylät leuassa sekä vähän muuallakin. Aika pian näppylät ovat alkaneet kadota, mutta leuassa ne sinnikkäästi edelleen ovat, paranemaan päin kuitenkin. Hiustenlähtökin on rauhoittunut vähitellen.

Tästä tuli kunnon terveysselvitys, mutta mikä muukaan näin raskaana ollessa päässä pyörii kuin oma ja vauvan hyvinvointi. Omani järkkyi todella suuresti raskausdiabeteksen myötä, mutta eiköhän se siitä, kun vaan aamupaastot pysyvät kurissa. Huomenna kuntokuuri jatkuu kotijumppahommilla! 🙂

Seuraa seikkailujani instassa! 🙂