Alkuviikosta mietin pitäisikö nyt miettiä ihan uusiksi kaikki blogin postausideat vallitsevan koronatilanteen takia, mutta päätin odotella pari päivää ja katsoa miltä sitten tuntuu. Enpä ole sitten sen kummemmin uusia aiheita kirjoituksilleni keksinyt vaan mennään päivä kerrallaan, kuten muutenkin elämässä aina ja etenkin juuri nyt.

Koronavirusuutiset olivat vähän kuin märkä rätti päin naamaa sunnuntaina ja maanantaina. Etenkin maanantaina fiilis oli todella erikoinen, kun hallituksen kehoituksesta ne jäivät etätöihin ketkä pystyivät, mutta itse lyllersin tietysti töihin ihan livenä. Odotin koko aamun, että joku tulee sanomaan ”menepäs nyt Hietala kotiin siitä”, mutta sitä ei tullut. Oli epäuskoinen olo jatkaa kuin mitään ei olisi ulkomaailmassa meneillään.

Tiistaina kotiin töistä tullessa oli tosi jakomielitautinen olo siitä, että käyn normaalisti töissä, mutta vapaa-ajalla ei voi tavata ystäviä tai lähteä kiertelemään viherkasvikauppoja. Mieli ei jotenkin pysty sisäistämään, että samaan aikaan asiat ovat normaalisti, mutta eivät kuitenkaan ole.

Tänä aamuna huomasin pääni päässeen mukaan muutokseen, enkä enää vieroksu sitä, että mulla on sosiaalisia kontakteja mun arjessa, vaikka todella monella suomalaisella ei taida olla. Mun elämässä ei sinänsä siis ole tapahtunut suuria muutoksia, mutta kyllä mä silti ajattelen hallituksen asettamat rajoitukset rajoituksina myös itselleni. Etten voi keksiä yhtäkkiä, että lähetäänpä tästä käymään Ikeassa. Turha mennä hakemaan Turun kasvitieteellisestä pistokkaita, sillä sekin on kiinni. Kaupassa käyminenkin tuntuu arveluttavalta, mutta sitä on kuitenkin pakko tehdä.

Huomioita koronan ympäriltä: osa ihmisistä tuntuu suhtautuvan tosi välinpitämättömästi koko asiaan saatesanoin ”me kaikki siihen kuitenkin sairastutaan, tulee jos tulee”, osa suhtautuu ihan sopivalla vakavuudella ja osasta en oikein tiedä, mitä he ajattelevat hamstratessaan vähän kaikkea tavaraa ilmeisesti peläten, että tästä maailmasta tavara on nyt ihan just loppumassa? Itse kuulun siihen ryhmään, joka syynää joka päivä tartuntatilastot, ihailee #venice-hashtagin alta twitteristä Venetsian kanavien puhdasta vettä ja sinne palanneita eläimiä sekä pohtii välillä ”mitä jos minä olenkin oireeton tartuttaja”.

Mua ainakin kiinnostaa se sairastunko itse tai sairastutanko muita. Ei se ole yhdentekevää, vaikka me kaikki korona sairastettaisiin läpi. Olen ymmärtänyt sen tekevän keuhkoille pahaa jälkeä, eikä kyseessä ole mikään läpihuutojuttu, vaikka se osalla väestöstä lievänä esiintyisikin. Se on just se juttu: kun se ei ole lievä kaikilla, se on kuolemaksi joillakin. Plus se, että me itsekkään emme välttämättä tiedä, mitä sairauksia meillä on piilevänä tai alttius johonkin, jolloin saadessamme koronan, saattaa se koitua kohtaloksi. Suorastaan vituttaa ihmiset, jotka vähättelevät tätä tautia ja sen leviämistä. Haluaako joku tosissaan olla vastuussa jonkun toisen kuolemasta? Itse haluaisin olla vastuussa vain jonkun toisen elossapysymisestä.

Kuten sanoin jo aiemmin: olen hyväksynyt oman korona-arkeni tällaisena kuin sitä nyt suoritan. Käyn töissä, toivon kipeäksi itsensä tuntevien jäävän kotiin, toivon tartuntatilastojen näyttävän pian paremmilta ja toivon, että meidät laitetaan kaikki karanteeniin, mikäli taudin leviäminen jatkuu samalla vauhdilla kuin aiemmin. Koronan selättämistä odotellessa tehdään hyvää ruokaa kotona ja harrastetaan ulkoilua.

Kun on elellyt omassa ilmastonmuutostietoisessa kuplassaan ja kuvitellut ihmisten vähitellen vähentävän matkustelua, sitä on huomannut koronaviruksen nopean leviämisen kertovan ihan päinvastaisesta. Ihmiset liikkuvat, kuluttavat ja matkustavat varmaan entistä enemmän koko ajan, koska ainahan sitä voi rahalla kompensoida luonnon tuhoamista. Valitettavasti maapallo ei taida sillä rahalla tehdä yhtään mitään ja koronakin on sen jo osoittanut: kun lentäminen ja kuluttaminen ihan todella vähenee, ilmakin puhdistuu.

Tämä oli oikein hyvä aloitus postaukselle, jossa ajattelin kertoa kuinka me itse matkustimme Suomen pääkaupunkiin torstai-iltana. Juuri kun oltiin hyvin lähellä sitä, ettei päiväkoteja ja kouluja jo laitettu kiinni. Emme tietenkään lentäneet vaan matkustimme junalla, joka on ilmastonmuutoksen kannalta suotavampaa, mutta vallitsevan koronatilanteen kannalta ei tietenkään kovin mahtavaa toimintaa.

Päätimme kuitenkin kaikesta huolimatta lähteä Helsinkiin minilomalle, kun oli junaliput ja hotelli varattuna. Emme ajatelleet sen olevan mikään maailman suurin riski, vaikka koronatartuntoja onkin eniten nimenomaan pääkaupunkiseudulta. Olen itse ainakin kuvitellut niiden olevan niillä ihmisillä, jotka ovat palanneet ulkomailta kotiin, kuten lähes kaikki muutkin koronatartunnat Suomessa tähän asti. Elän siinä uskossa nytkin vielä, ettei korona ole lähtenyt leviämään Suomessa vasta kuin ulkomailla matkustelevien kautta. Lähipäivät tietysti osoittavat sen olenko itse esimerkiksi napannut koronan tapahtumasta, jossa olin perjantain Helsingissä, meidän hotellista tai junasta.

Loma ulkomaailmasta teki joka tapauksessa todella hyvää. Hotellihuoneessa sukkahoususillaan suklaata syödessä koki olonsa erittäin rentoutuneeksi, vaikka uutisissa puhuttiinkin pelkästään koronasta. Sairastumista ajatellen ihminen on aina vahvoilla silloin, kun ei ole stressaantunut. Siksi suosittelenkin kaikille koronastressaajille tekemään asioita, joiden avulla voi jylläävän viruksen unohtaa ja oikeasti rentoutua.

Meidän Helsingin retkelle oli syykin. Minä kävin perjantaina Riannon uusissa tiloissa tutustumassa  Changen bikini- ja alusvaatemuotiin, koska joskus nyt vaan on kiva käydä näyttäytymässä jossain, kun niin harvoin missään blogin kautta käyn.

Tapahtuman jälkeen treffasin Tahkiksen ja käpsyttelimme keskustaan syömään. Kävimme sen jälkeen hotellilla kääntymässä ja lähdimme kasvitieteelliseen. Tiedättekö, että kukkakaupoissa käyminen on myös tosi rentouttavaa ja kasvitieteellisissä käyminen etenkin? Niin paljon vihreää ja kosteaa ilmaa.

Illaksi olimme varanneet pöydän Murusta, mikä oli ihan loistovalinta. Niin hyvää ruokaa, ai että! Kuola valuu, kun muistelen selleritartar-annosta ja risottoa. Hitto!

Lauantaina aamupalan jälkeen kävimme kiertämässä pikaisesti vastapäätä hotellia sijainneen luonnontieteellisen museon ennen kuin huone piti luovuttaa. Puolen päivän jälkeen kiertelimme keskustassa, kävimme syömässä, kahvilla ja lopulta hyppäsimme Turun junaan.

Turkuun päästessä kävimme kaupassa ja loppuillan lepäsimme. Väsytti. Menimme aikaisin nukkumaan ja tänä aamuna heräsimme ennen seitsemää. Lähdimme aamupalan jälkeen lenkille ja nautin kyllä ihan täysin siemauksin ulkoilmasta, vaikka siellä tuulista onkin. Kuulimme ja näimme kiuruja. Mikään tässä keväässä ei enää yllätä, kaikki tapahtuu liian aikaisin. 

Loppupäivän olemme olleet karanteenissa, vaikka ei meillä siis mitään oireita ainakaan ole. Molemmilla on normaali ruumiinlämpö ja jos yskittää, se johtuu liian kuivasta sisäilmasta. Olen käyttänyt ajan ja energian hyväkseni järjestelemällä huonekaluja sekä viherkasveja uusiksi.