Me oltiin lomalla viime viikko ja suunnattiinkin heti maanantaina Kihniöön. Ollaan oltu siellä jo monena vuonna mökkeilemässä. Nyt oli ihan hyvä ajankohta, kun lumet ovat jo sulaneet ja pystyi suunnitella muutamia metsäretkiä aktiviteetiksi.

Tiistain retkikohteeksi valikoitui Aitoneva. Se on entinen turvesuo, jossa kiertää 1,2 km pitkä luontopolku. Tosi kiva lapsen kanssa, koska mitään korkeuseroja ei ole, vain suota. Auton voi jättää turvemuseon miljööseen, jossa viereisessä metsässä on vanhojen turvekoneiden näyttely.

Keskiviikon kohteeksi otettiin Seitsemisen kansallispuiston Aarnipolku, joka on 1,8 km pitkä ja myöskin lapselle aivan sopiva. Aarnipolku edustaa ikimetsää ja halusin päästä uudelleen näkemään kilpikaarnaisia mäntyjä, jotta muistaisin taas mistä tässä elämässä pitäisi olla kyse: puista, jotka elävät pidempään kuin me ihmiset.

Iltasella kävelimme vielä Pyhäniemen päähän käymään, kun ei ollut tullut siellä hetkeen käytyä. Aika hieno!

Torstaina lähdimme takaisin Varsinais-Suomeen, jotta ehtii hetken olla kotonakin taas. Meillä jäi lapsen huoneen järjestely kotona kesken, vaikka eihän sitä sitten kyllä lomalla tullut hoidettua loppuun ja kesken se on vieläkin. Katsellaan sitten, kun sataa ja viitsii tehdä sisällä jotain.

Viikonloppuna teimme pari eri pyöräretkeä, joista sunnuntainen suuntautui Kupittaanpuistoon jäätelölle. Lapsi toki kipitti kaikki leikkipuistojutut läpi ja väkeäkin oli mieletön määrä.

Nyt alkaa olla säät niin kohdallaan, ettei tiedä miten päin olisi. Vihdoin muutamat krookukset ovat puhjenneet kukkaan ja sammakoitakin on jo bongattu.

Loma teki tosi hyvää ja ehdin kouluhommiakin saada valmiiksi kivasti viikon aikana. Tällä viikolla en ole vielä opiskeluihin asti ehtinyt, mutta jospa sitten loppuviikosta taas. Terassi ja ikkunat pitäisi pestä. Jos viikonloppu on yhtä lämmin kuin nämä päivät tällä viikolla, varmaan pyöräilemme taas pitkin Lietoa ja Turkua. 😍

Nyt on päästy siihen herkulliseen aikaan, kun voi päivittäin käydä katsomassa kukkapenkit ja muut paikat läpi mitä lumen alta paljastuu. Kylvin viime syksynä tulppaaneja ja krookuksia joka puolelle, niin kukkapenkkeihin kuin muuallekin pihaan. Tiesin kyllä niiden menevän myyrien ruuaksi, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Lumen alta on alkanut paljastua ihanaa uutta kasvua. Syysleimut, kurjenmiekat, akileijat, orvokit ja kaikki mahdollinen monivuotinen puskee jo vihreää. Eniten olen etsinyt tietysti kylvämiäni tulppaaneja ja krookuksia, mutta tulppaanit taitavatkin näkyä vasta myöhemmin. Etupihalla on ehkä yksi, mutta en ole siitä varma voiko se tosiaan olla tulppaani. Krookuksia on tulossa ehkä vain yksi etupihalle ja kaksi yhteen kukkapenkkiin. Jos ne kukkivat, olen ikionnellinen! Yksikin kukkiva krookus on voitto meidän myyräkannalla.

Myyrät ovat siis metsämyyriä, jotka meillä on mellastaneet jo kaksi talvea. Viime vuonna ne söivät kaikki sipulit, jotka kylvin paitsi kaksi tai kolme tulppaania jäi. Viime syksynä kylvin taas ja jännä nähdä, mitä tänä vuonna jää heidän jäljiltään. Mies itse asiassa häiritsi yhden myyrän synnytyspuuhia, vaikka kielsin, koska olin varma luonnon kostavan, kun sitä häiritään. Ja niinhän siinä kävi: mies kävi katsomassa parin päivän päästä, eikä myyrää enää ollut, mutta yksi puoliksi syöty krookuksen sipuli oli raahattu puulaatikon alle. Myyrän terveiset häirinnästä.

Aika paljon on puutarhassa hommia sitten, kun kevät tästä etenee ja yöpakkaset alkavat hellittää. En viitsi vielä alkaa nyhtämään rikkaruohoja puskien juurilta, mutta kuukauden päästä on jo pakko. Sitten meidän tarvitsee myös huoltaa terassi, kun se jäi viime vuonna tekemättä. Täytyy pestä ja öljytä.

Olen jo tietysti pohtinut mitä kukkasia tänä vuonna istutan ruukkuihin. Mitenkään hillittömän paljon en viitsisi rahaa laittaa puutarhalle, joten täytyy katsoa voisiko ruukkuihin istuttaa jotain monivuotista. Isompi hyötypuutarha olisi myös ihana, mutta se ei ole oikein mahdollista näin pienessä pihassa.