Hae
Mari Hietala

Maistuvan makeaa kinderpiirakkaa pääsiäiseksi

Aaah, ihanaa kiirastorstaita! Meillä alkoi loma! ? Käytiin hakemassa pizzat ja nyt hengaillaan vaan kotosalla nauttimassa elämästä. Meillä on itse asiassa leffa just kesken, pizzan syömisen kaveriksi valkattiin Kahden viikon iskuaika Netflixistä. Jos pystyisi, ottaisin jälkkäriksi jo maanantaina leipomaani kinderpiirakkaa, mutta on maha sen verran täynnä, ettei taida kyetä ihan hetkeen.
Ootko sä tehnyt kinderpiirakkaa? Mä teen joka vuosi tällä samalla ohjeella ja joka kerta se on yhtä hyvää, nams!

Kivaa pääsiäistä sulle! Mitä aiot tehdä nyt, kun koronan takia ei pääse edes sukuloimaan? Meillä on kaikki suunnitelmat vielä auki, mutta loman takia se on ihan ok. Tehdään, mitä huvittaa. Todennäköisesti siis ulkoillaan niin paljon kuin jaksetaan ja bongaillaan lintuja. Tahkis oli tänään nähnyt västäräkin!

Perhemarketin kautta kotiin

Tänään oli päivä, jolloin me kävimme altistamassa itseämme koronalle perhemarketissa. Yritimme laskeskella jotenkin fiksusti minä päivänä meidän kannattaisi käydä ennen pääsiäistä kaupassa, ettemme osuisi mihinkään kovin pahaan koronalinkoon, mutta jotenkin se laskelmointi täällä Varsinais-Suomessa ei tunnu koskaan osuvan kohdalleen. Ihmiset käyvät kaupoissa aivan niin kuin aina ennenkin. Todennäköisesti silti tänä iltana oli parempi käydä kuin jättää se huomiselle. Jokohan pian pitäisi harkita jotain kauppakassipalvelun kokeilemista? Ootko sä kokeillut?

Ruuaksi tehtiin tänään kanapastaa. Sitä teki mieli.

Muuta tässä ei oikein sitten olekaan ehtinyt tekemään. Nukkumassa pitäisi jo olla, sillä oli tarkoitus huomenna mennä ajoissa töihin. Meillä alkaa nimittäin loma! Ihanaa jäädä viikoksi lomalle, vaikkei nyt päästäkään Keski-Suomeen mökkeilemään. Sen sijaan luvassa on leffojen katselua, metsäreissuja, valokuvaamista, herkuttelua, autonhuoltoa ja itsemme huoltoa osteopaatilla.