Minä tein eilen ensimmäistä kertaa ikinä piparkakkutaikinaa. Olen aikaisempina vuosina ostellut kaupasta valmista taikinaa lähinnä siksi, että olen syönyt sitä raakana tekemättä yhtään mitään pipareita, koska ei ne valmiit minua niin paljon ole kiinnostaneet. Sitten lopetin taikinan syömisen tässä pari vuotta sitten, kun jossain tuli vastaan juttua siitä kuinka piparitaikinan syömisessä voi piillä terveysriski. Joku tuommoinen kolibakteeri, ihan mukava kaveri varmasti.

Poikaystäväni innoittamana päätin tänä jouluna kokeilla piparkakkutaikinan tekemistä itse. Googlettelin eri ohjeita ja lopulta päädyin sellaiseen, jossa kananmunien sijasta laitettiin appelsiinimehua. Keittelin ensin siirapin, sokerin ja mausteet ennen kuin sulatin voin mukaan. Annoin jäähtyä ennen kuin lisäsin jauhot ja litkut. Nyt taikina on edelleen jääkaapissa odottelemassa leipomista.

Tässä ohje, jolla tein taikinan:

Piparitaikinan tekemisen lisäksi asensimme eilen vihdoin jouluvalot paikoilleen ja heti löytyi kadonnut joulufiilis. Olisi pitänyt varmaan laittaa valot jo joulukuun alussa, mutta oli ylikova homma käydä etsimässä häkkivarastosta nuo.

Nyt täällä on viherkasvien hoitohetki käynnissä, sillä vähän meinaavat välillä kuivahtaa liikaa ja sen seurauksena on tullut jo muutamia uhrejakin. Muorinkukka on aika pitkälti menetetty, toinen vielä sinnittelee ja anopinkieli on mädättänyt juurensa. Calathea- ja marantasukuiset ovat onneksi vielä hengissä, vaikka yksi minimaija koki kyllä pienen heitteillejätön ja mököttää nyt keittiössä enää kaksi lehteä hengissä. Saint Paulia sen sijaan rakastaa elämää pimeydestä huolimatta ja puskee kovasti kukkavartta näkyville. Joulu – ihmeiden aikaa todellakin.

Tiedätkö sen ihmistyypin, joka pölähtää töihin aamuisin aina iloisena? Ne tyypit, joilla ei tunnu koskaan olevan mikään huonosti? Minä tiedän. ? Minulla itselläni on jo hetken ollut sellainen kausi. Suorastaan pursuan iloa, en oikein haluaisi pysyä nahoissani ja pomppisin todennäköisesti pitkin seiniä, ellen olisi juuri sairastanut flunssaa. Tuntuu siltä kuin olisin varastanut ulkoa auringon sisälleni, kun ulkona sitä ei ainakaan ole. Ihan kuin olisi kevät, siis tämän minun oloni perusteella. Samalta ilmeisesti on viime aikoina tuntunut mustarastaista, kun ne on jo kuultu laulamassa kevätlaulua ja pajunkissojakin kuulemma pukkaa.

Ei ole hyväksi ilmastonmuutos, ei. Luonto sekoaa, linnut sekoaa ja viimeisenä ilmeisesti me ihmiset.

Olen miettinyt olenko nyt vihdoin vain oma itseni. Ehkä? Minulta kysyttiin yläasteella kuinka voin olla joka päivä niin iloinen. Se on siis osa luonnettani, enkä oikeastaan ole koskaan sitä saanut selville mistä se tarkalleen kumpuaa. Joku geeniperimä on vain loksahtanut optimismin kannalta oikein päin vuonna 1983 ja tässä sitä sitten ollaan. Näkemässä jokainen päivä uutena mahdollisuutena saavuttaa ihan mitä vain ikinä haluaa ja muistuttamassa muita ihmisiä siitä, että hei viikon päästä päivä on pidentynyt jo melkein 7 minuuttia. Valo tulee, oletko valmis?

Vaikka olenkin aina tiennyt olevani luonteeltani enemmän positive vibes-tyyppinen tapaus kuin tasaisen tappava pimeydessä päivin ja öin vaeltava hiippari, olen kuluneen viikon aikana silti ollut lähdössä enemmän lentoon kuin aiemmin. Yksi syy tähän saattaa löytyä ihan vain d-vitamiinipurkista. D-vitamiinin puute nimittäin saattaa altistaa masennukselle kuin myös b12-vitamiinin puutos. 

Jaksan jauhaa tästä ikuisesti, mutta kaksi kertaa d-vitamiinin puutos todettuna haluan tosissaan sanoa tämän: syökää ihmiset d-vitamiinia nämä pimeät kaudet. Te tarvitsette sitä. Ostakaa sellainen tuote, joka oikeasti imeytyy. Minä suosin oliviiöljyyn tehtyä pilleriä, mutta tällä hetkellä olemme syöneet pois *tätä Arctic Puren kasviperäistä d-vitamiinia, jonka sain jo vuosi sitten blogin kautta. Hyvin on tuntunut tämäkin kyllä imeytyvän, kun repeän kohta sisäisen aurinkoni kanssa.

D-vitamiinikuvassa lähistöllä poseeraa meidän kuollut muorinkukka ihan vain esimerkkinä, koska kukaan tuskin haluaa näyttää yhtä ryytyneeltä kuin hän. Eihän? Elä siis murehi elämää, ota d-vitamiini. ?