Ihailen lumisadetta takapihan pellon päällä ja voin tuntea kuinka innostunut ilmapiiri ympärilläni on, kun tiedossa on pitkä ajomatka tänäänkin. Eilen lähdimme kauniin valkoisista maisemista Rukalta ja saavuimme pimeään lähes lumettomaan Vimpeliin myöhään iltapäivällä. Kyllä tämä maisema täällä lunta kaipaakin, mutta ajaminen räntäsateessa ei ole se mielekkäin juttu välttämättä. Tänään on kuitenkin mentävä, sillä pitäisi vähän ehtiä rauhoittua kotona ennen kuin palataan arkeen maanantaina.

Minä tosin en palaa ihan siihen samaan arkeen kuin mistä lähdin viikko sitten. Juuri ennen lomaani torstaina minulla soi puhelin töistä tullessani ja minulle tarjottiin asiakasneuvojan työtä uudessa tiimissä. Päätin ottaa työn vastaan, sillä asiakaspalvelu on vahvuuteni. Työpaikkani ei muutu, eivätkä työajatkaan kovin paljon, vain työpöydän paikka toimistossa sekä esimies vaihtuu.

Maanantai onkin siis jokseenkin jännittävä tällä kertaa. Siitä on monta vuotta, kun olen viimeksi vaihtanut työtä. Tällä kertaa ei tarvitse ihan kaikkea opetella alusta, sillä asiakasneuvojana keskityn myös rahtiin, kuten sihteerin työssäkin tein. Ihanaa päästä tekemään välillä jotain uutta!

Meidän piti tänä aamuna mennä Lakikselle uusiin portaisiin, mutta tuo keli muutti suunnitelmat, kun ideana oli kuntoilun lisäksi nähdä maisemia. Nyt näkyvyys ei ole omaa nenää paljon pidemmälle, joten mitä sitten kuntoilemaankaan. No ei vaiskaan, kuntoilu on aina hyvä asia kelistä riippumatta, mutta meillä on tällä viikolla jo Pieni Karhunkierros alla, joten ei ole niin justihin menemmekö ulos aamusta vai ehkä vasta illasta.

Nyt täytyy alkaa neuvotella monelta lähdemme ja pakata Nelimarkan leivät reppuun mukaan! Turussa nähdään!

Me tehtiin se! Kiersimme eilen Pienen Karhunkierroksen ja olipa kyllä mahtava kierros! Ne maisemat, riippusillat, kosket ja kuukkelit ❤️ En millään olisi halunnut tulla pois sieltä, mutta kilometrit vähenivät koko ajan ja kylmäkin vaivasi heti, jos vähänkin pysähtyi. Puhelin otti sään Vuotungista jossain kohtaa ja näytti pakkasta -9 astetta, joten koko kierroksen ajan on ollut ihan tarpeeksi raikas ilma. Alussa tuntui jopa vähän lämpöiseltä, mutta loppua kohti tuntui siltä kuin pakkanen olisi kiristymässä.

Minulla ei mitkään maailman parhaat pakkassään vaellusvaatteet ole vaan kokosin asuni kerrostamalla sen, mitä pystyin. Olen tämän reissun aikana tajunnut, etten omista mitään kunnollisia toppahousuja ja se yksi takki, joka pakkaseen olisi sopinut, ei sattunut mukaan enkä tiedä tarkalleen missä se on muuton jäljiltä. Toivottavasti jossain.

Kaikissa Pientä Karhunkierrosta koskevissa nettijutuissa kerrotaan lähtöpaikan olevan Juumassa, mutta huomasimme Basecamp Oulangan ohi kävellessä, että siitä lähtiessä matka olisi ollut hieman lyhyempi. Ei se silti haitannut, sillä Juumasta lähtien matkallamme oli kaksi riippusillan ylitystä enemmän ja lopussa näimme melkein auringon sen laskiessa kaukaisuuteen.

Vähän ennen Myllykoskea tuli vastaan tuttu maisema instagramista, sama laituri ja sama lampi aina. Ennen kuin Tahkis ehti kaivaa kameraansa laukusta hihkuin hänelle hänen ystävänsä olevan myös paikalla, koskikara se nimittäin siellä syöksysukelteli. Laiturin lähistöllä meni hassut jäljet, jotka todennäköisesti kuuluivat saukolle.

Siilastuvan jälkeen jonkin matkan päästä tuli vastaan kiva puro, jota oli pakko jäädä kuvaamaan. Otin kuvat, laitoin kameran reppuun ja tongin laukkua vielä ottaakseni vesipullon, mutta touhuni keskeytti Tahkis, joka kuiskaili ”kulta, kato!”. Nousin seisomaan ja edessäni pönötti kuukkeli. Hän oli kuullut ihmiset ja rapinaa, mikä tietysti tarkoittaa hänelle ruokaa. 

Seuraavana vuorossa oli toisen kerran riippusillan ylitys. Olin jännittänyt riippusiltoja taas etukäteen, sillä tiesin pelkääväni niitä. Korkeat paikat ja riippusillat, eww. Altistukseni aiemmin kesällä Hossassa oli kuitenkin selkeästi auttanut, koska jo ensimmäisen sillan puolivälissä rentouduin hieman ja nyt olen aika pitkälti sitä mieltä, että riippusillat tuovat kivan lisän tällaisiin vaellushommiin. Ainakin ne ovat kuvauksellisia.

Harrisuvannolla pysähdyimme lounastamaan eikä sitä tarvinut tehdä yksin. Meillä oli seurana muutama hömötiainen, neljä kuukkelia ja yksi orava, jotka kaikki olivat kovin nälkäisiä. Sai katsella kamojensa perään, ellei halunnut oravaa tai tiaista ruokakippoihin.

Olin lukenut aiemmin, että Pieni Karhunkierros kierretään kesäaikaan myötäpäivään ja talviaikaan vastapäivään johtuen reitin varrella olevasta isosta laskusta/noususta. Me kiersimme vastapäivään, koska talvihan täällä jo on ja se oli kyllä ihan hyvä valinta. Iso nousu oli paljon turvallisempi ajatus kuin iso lasku, kun näitä portaita katsoo.

Eivätkä nämä siis olleet ainoat portaat siinä nousussa. Nämä olivat vain yhdet monista. Pari kertaa meinasi loppua reisipaloista voima kesken askelluksen, mutta ylöspäin oli jatkettava.

Seuraavan kuvan maisema oli mielestäni yksi hienoimmista koko reitillä. Joku nimeämätön suolampi kyseessä, joka ei ottamassani kuvassa ole yhtään niin kaunis kuin livenä.

Pieni Karhunkierros on pisin kävelylenkki, jonka olen tehnyt, yli 12 kilometriä. Ennen retkeä jännitti riippusiltojen lisäksi tuo matka, mutta olin hämmästynyt kuinka hyvin jaksoin painava reppu selässä. Jalat eivät väsyneet yhtään samalla tavalla kuin 10 kilsan asfalttilenkillä kotioloissa, vaikka maasto Oulangan kansallispuistossa oli yhtä ylä- ja alamäkeä. Voinkin kai todeta patikoinnista tulevan aina sellainen olo, että pystyy mihin vaan, sillä keskellä erämaata ei ole olemassa käsitettä luovuttaminen.

Kierros oli upea kokemus! Kiitollinen saa olla siitä, että meillä täällä Suomessa on tällaisia kansallispuistoja ja vaellusreittejä. ?