Tällä viikolla olen elänyt jännittäviä aikoja raskauden suhteen, sillä ensin tiistaina oli neuvolakäynti pitkästä aikaa ja heti perään tänään päästiin vihdoinkin käymään rakenneultrassa. Rakenneultra oli kovin odotettu tapahtuma eniten tietysti aluksi sukupuolen tietämisen takia, mutta paria päivää ennen tajusin, että nimensä mukaisesti siellä myös tarkistetaan vauvan kaikki rakenteet. Sitä vaan jotenkin on jumittunut miettimään jotain sukupuolta, vaikka tietysti kaikkien sormien, varpaiden ja munuaisten löytyminen on tärkeintä.

Ennen neuvolakäyntiä ehdin viime viikolla vähän ottamaan osumaa joihinkin liitoksiin, kun yskäsin liian yllättäen ja voimakkaasti. Se aiheutti vähän huolta, mutta onneksi meni ohi ja oli tuo neuvolakin tulossa, joten en liikaa viitsinyt asiasta stressata. Kun sitten pääsin neuvolaan asti, oli kaikki jo kunnossa ja pääsi taas kehumaan kuinka on ihan hyvä olo. Jännityksellä odotin sydänäänten kuulemista, koska en ollut kovin hyvin vielä tuntenut vauvan liikkeitä, joten joku varmistus oli ihan tervetullut. Siellä se vauva onneksi kuitenkin puksutti menemään hyvillä sykkeillä.

Jouduin myös kohtumittailun uhriksi. Neuvolatäti halusi ottaa ns. sf-mitan, jonka avulla jatkossa seuraillaan vauvan kasvua. Pitäisi osua johonkin käyrälle, josta mentiin ohi niin että heilahti. Neuvolatätiä arvelutti oma mittatulos siinä määrin, että hän pyysi viereisen huoneen lääkäriä tekemään omat mittauksensa. Lääkäri sai vielä hurjemman luvun, mutta sillä mentiin sitten. Huolestuneen oloisena kyseli rakenneultrasta, mutta rauhoittui, kun sanoin sen olevan vielä tällä viikolla.

Kotona alkoi raivoisa googletus, että mikä kaikki vaikuttaa sf-mittaan. Löysin nämä: suurikokoinen vauva, paljon lapsivettä tai monisikiöraskaus. Seuraavaksi selvitin tietysti, mistä iso määrä lapsivettä saattaa johtua ja yksi oli ainakin mahdollinen raskausdiabetes. Noh, voitte kuvitella, mitä raskaana olevan naisen päässä liikkuu näitä asioita lueskellessaan. Lopulta päätin lopettaa ajattelun ja odottaa vain rakenneultraa. Siinähän se selviäisi.

RAKENNEULTRA oli tänään

Kätilön ensimmäinen lause oli: ”sulla on istukka tässä etuseinässä, se selittää tuon kohdun mitan”. Ah, tämä tieto helpotti niin paljon! Sitten seurailtiin monitorilta miten villi kekara meillä on mahassa. Hän ei pysynyt hetkeäkään paikoillaan ja yritti päästä pakoon kätilöä koko ajan. Hän venytteli ja potki minua. Sitten hän teki kuperkeikan täysin eri asentoon ja venkoili, kunnes nukahti. Niin ihana ja hassu. ♥

Yli puoli tuntia kaiken kaikkiaan meni ennen kuin kätilö sai kaiken tarvittavan tiedon kerättyä, mutta se ei tietenkään meitä haitannut, kun olisi voinut jäädä koko päiväksi tuijottamaan vauvan seikkailuja kohdussa. Kaikki oli kuulemma just niin kuin pitääkin ja sekös tuon istukka-asian lisäksi oli ihan mahtava uutinen. Se oli myös hyvä kuulla, että vauveli on ihan normaalin kokoinen näille viikoille, joten ei siis tarvitse sen takia ainakaan stressata tulevaa sokerirasitustestiä. Aion elää tässä täydellisyyskuplassani nyt niin monta päivää kuin vain pystyn. 🙂

Seuraa seikkailujani instassa. 🙂

Lähiseudun luontopolkuja internetistä hakiessa törmäsin kerran Somerolla sijaitsevaan Metsäkoivulan polkuun. Internet lupaa Metsäkoivulan polun tarjoavan jylhiä jyrkänteitä, tulipaikan eksoottisessa paikassa sekä useita metsälampia. Ihastuin ajatukseen varsinkin metsälammista, sillä luontopolku veden äärellä on aina kiinnostava ja sitä paitsi tuntuu, ettei Turussa varsinaisesti mitään lammikkoreittejä oikein ole (Savojärven kierros on jo nähty). Niinpä tänä aamuna heräsimme varhain ja lähdimme ajamaan kohti Someroa, sillä Metsäkoivulan polku oli nähtävä.

Tavallaan oli ihan hyvä, että siitä oli aikaa, kun olin lukenut Metsäkoivulasta. Jos olisin tarkemmin ajatellut jylhiä jyrkänteitä, korkeuseroja ja sitä, ettei reittiä suositella huonojalkaisille, olisin ehkä ymmärtänyt reitin vaativuuden. Tahkis sitä ehkä yritti kommentoida jossain välissä, mutta en tietenkään kuunnellut, koska olin päättänyt nähdä tämän paikan. Onneksi loppujen lopuksi vain noin 3-4 kohtaa polusta olivat raskaana olevalle turhan vaativia ja niistäkin selvittiin. Alussa oli pari hiukan jyrkkää nousua, joista ensimmäisessä meinasin vähän horjahtaa jään takia. Onneksi oli tukeva ote lähimmästä katajasta. Sitten oli vielä yksi vaikea lasku ja sen jälkeen nousu, mutta siinä ne. Missään muualla en ollut lähellä onnettomuutta kuin ihan alussa. 🙂

Nämä pienet liikkumisrajoitteeni eivät poistaneet sitä kuinka paljon nautin koko retkestä. Tykkäsin tosi paljon polun vaihtelevuudesta ja jopa vähän niistä jyrkänteistä, joilta näköalaa piisasi. Etenkin lammikko nimeltä Pohjaton oli todella kiinnostava ja haluaisin sen nähdä myös sulana. Parin kilsan jälkeen reitti oli pelkästään helppo, ei enää mitään kiipeilyitä tai laskuja. Vain vanha metsäkoneura ja Rakkaudentienä tunnettu metsätie.

Pohjaton

Pontikkapurolla olisi myös ollut tulipaikka

Metsäkoivulan polku menee mielestäni ihan kärkeen kaikista Varsinais-Suomen luontopoluista. Luin polun olevan yksityisten henkilöiden uurastama, joten ketä ikinä olettekin, kiitos tästä. ♥

Koko retken aikana törmäsimme vain yhteen ihmiseen, korppeihin ja hevosiin, vaikka parkkipaikka oli täysi kun lähdimme pois. Parkkipaikka tosin tässä kohteessa on aika pieni, joten kannattaa suunnata paikalle ajoissa, jos mielii päästä metsään. Tie oli ihan hyväkuntoinen, vaikka hiekkatie olikin. Ja tosiaan: en suosittele raskaana oleville.

MUITA LUONTOKOHTEITA

Piikkiön Linnavuori

Hyyppärän luontopolku

Kangenmiekan kierros